Metsä Group suunnittelee noin 100 miljoonan euron investointiohjelmaa pehmopaperitehtaalleen Mänttään.

Kuorimo

Investoinneilla Metsä Group haluaa kehittää toimintaa, modernisoida ja pidentää tehtaan elinkaarta. Yhteensä noin 100 miljoonan euron investointikokonaisuutta on tarkoitus toteuttaa seuraavien viiden vuoden aikana.

Suunnitellun ohjelman ensimmäinen investointi kohdistuu uudelle käsipyyhelinjalle, jossa valmistetaan ensikuitupohjaisia käsipyyhepapereita erityisesti Suomen markkinoille. Investoinnin valmistelut ovat yhtiön mukaan alkamassa, ja linjan on tarkoitus olla toiminnassa vuoden 2025 aikana.

– Kyllä investointiuutinen aika innostuneesti on työntekijöiden kesken otettu vastaan. Odottavaisin mielin ollaan, minkä tyyppinen käsipaperikone on ja mihin se sijoittuu, kertoo pääluottamushenkilö Timo Aspinmaa.

Metsä Tissue pyrkii kehittämään Mäntän tehtaan tuotanto- ja ympäristötehokkuutta investoimalla paperikoneiden ja jalostuslinjojen modernisointiin sekä energia- ja vesitehokkuuden parantamiseen. Tavoitteena on jatkaa pehmopaperinvalmistusta Mäntässä pitkällä aikavälillä.

– Huojentavaa on, että investointisuunnitelma tuo jatkuvuutta Mänttään ja kertoo siitä, että meidän tekemiseen uskotaan, Aspinmaa lisää.

Metsä Tissuen Suomen ja Baltian toimitusketjusta vastaavan johtajan Joonas Kukkosen mukaan investointiohjelma vahvistaa paikallisesti valmistettujen hygieniatuotteiden omavaraisuutta Suomessa. Paikallisuus tarkoittaa myös paikallisia työpaikkoja ja parantaa yhteiskunnan kestokykyä.

– Suunnitelmat mahdollistavat myös toimintamme modernisoinnin Mäntässä ja vahvistavat keskittymistämme korkealaatuisiin ensikuitupohjaisiin hygieniatuotteisiin, joiden raaka-aine tulee kestävästi hoidetuista pohjoisen metsistä, Kukkonen sanoo tiedotteessa.

Investoinneista tiedotetaan suunnitelmien edetessä.

Tehtaalla on juuri koettu iso muutos, kun uusi työaikamallikokeilu alkoi joulukuussa ja katkaisi vuodesta 1979 tehtaalla tehdyn työaikamuoto 37:n pitkän kierron työvuorot.

– Muutos oli pitkään suunniteltu ja odotettu ja siitä on tullut positiivista palautetta, summaa Timo Aspinmaa.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Metsä Group