Mun tädit oli kiinnostuneita horoskoopeista, ja mä kiinnostuin enemmän. Opettelin lukemaan karttoja ja tulkitsin lähimmät ihmiset moneen kertaan. Itseni näin vesimiehenä, nousevana jousimiehenä ja laskevana kaksosena, kartalla ihanasti ilmaa ja tulta!

Aikuisena löysin onnen pisteen neitsyestä, eli rutiineistä ja säännöistä.

Lukion jälkeen olin Jämsässä baarissa töissä ja ihmettelin, mitä elämällä tekis. Isä sanoi että mene paperialalle, siellä on varmasti töitä. Muutin Mänttään 2004, menin paperikouluun ja valmistuin 2007. Työt alkoi sen vuoden alussa.

Aikuisena löysin onnen pisteen neitsyestä, eli rutiineistä ja säännöistä. Sitä en olisi voinut teininä ymmärtää. Mieheni kanssa satuin yhteen 10 vuotta sitten ulkona kävellessä. Kesäpäivänä pysähdyttiin juttelemaan, kaks paperityöläistä. Alle vuosi siitä niin mentiin naimisiin. Hänen kanssaan olen saanut nauraa, ja saan – jos ollaan hereillä samaan aikaan. Kohta menee taas neljä viikkoo ristissä.

Me matkustellaan, käydään teatterissa ja taidenäyttelyissä, viihdytään mökillä. Ainakin 20 kansallispuistossa on patikoitu. Meidän perheessä on hyperiloinen corgi, sellanen maastonakki, ja koiran seurana kaksi kissaa. Asutaan meidän näköisessä rivarikämpässä, tapetilla Van Goghin Mantelipuun oksat ja eteisessä Elisa Parton Juokseva kettu.

Elämä on valintoja – niille jää aikaa, kun ei tarvi rempata omakotitaloa. Melkein kaikilla mun ystävillä on lapsia ja eri arki. Meille ei lapsia syntynyt; me ollaan eletty sen mukaan. Jos mulle sattuu jotakin surullista, murehdin sitä aikani. Sitten totean, että okei, mä en saa tätä, ja tyydyn. Se luopumisen prosessi on läpi käytävä, jos haluaa elää ilman katkeruutta, ja mä haluan.

Me ollaan ihastuttu viime aikoina Turkuun! Ihmiset on reiluja, ja maisemat kauniit. Voi kuule kun sinne pääsis muuttamaan meren rantaan! Mut sitä ennen pitäis sattua katastrofi, eli Mäntän tehtaan loppua. Et kylläpähän mä viiskymppisenä hyppään edelleenkin viideltä Tojotaan ja ajan aamuvuoroon.

Vaikee on kuvitella, että muuttaisin asioita radikaalisti, olen jo rauhassa sisältä. En hätäänny siitä, että en ole jossakin muualla kokemassa jotakin muuta. Mun onnen piste on Vilppulankosken rannassa, koiran ja miehen kanssa lenkillä ihan tavallisena iltana.

Teksti: Ilkka Palmu, Kuva: Mikko Vähäniitty