Tuli pitkästä aikaa viestiä, että muutamalla työpaikalla on alettu ”parantamaan” työturvallisuutta varoituksia jakamalla. Syvä huokaus. Luulin lapsellisuuttani, että tästä sekoilusta olisi alalla jo päästy lopullisesti eroon. Jostain syystä mieleeni juolahti juuri lukemani Stalingradista kertova kirja, jossa Saksan armeijan sotilaiden motivaatiota lisättiin mielivaltaisia rangaistuksia kehittämällä ja niitä summittaisesti jakamalla. Lopputulos oli odotetunlainen, kaikkia v… harmitti, henkiä menetettiin täysin turhaan ja kaupungistakin jäi jäljelle vain savuavat rauniot. Mutta toisaalta, miksi perehtyä yhteenkään työturvallisuuden kehittämistä koskevaan tutkimukseen, kun voi vetää vihkoon täysin fiilispohjalta. 

Jos työpaikalla ei ole riittävää osaamista työturvallisuuteen liittyvissä asioissa, tulee osaaminen hankkia talon ulkopuolelta. Se tietysti maksaa, mutta työtapaturmat ne vasta maksavatkin. Paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti. Kun laiminlyönneistä voi vielä joutua rikosvastuuseen, voisi ja kannattaisi asioita yrittää parantaa jo ennakolta. Yhdessä työntekijöiden kanssa tehdyn työturvallisuustyön voisi kirsikoida olemalla yhteydessä Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosastoon. Sinne kun voi työnantaja olla yhteydessä vaikkapa yhdessä työsuojeluvaltuutetun kanssa ja pyytää apua, jos jokin työpaikan työturvallisuudessa mietityttää. Jos taas viranomaisenkaan apu ei kiinnosta, on sattuneen työtapaturman jälkeen turha syyttää peiliä, jos naama on vino.

Harmaasta taloudesta ansiokkaasti kirjoittanut Paavo Teittinen kertoi Helsingin Sanomien jutussa (25.9.), kuinka työntekijöitä pissittiin silmään datakeskustyömaalla Haminassa. Työturvallisuuspuutteiden lisäksi työmaalla jätettiin maksamatta ylityökorvaukset tilanteessa, jossa työntekijät paiskoivat maltillisia 60 tunnin työviikkoja. 

Työntekijöistä Teollisuusliittoon kuulunut sai liittonsa kautta lopulta puuttuvat rahansa, villit työntekijät eivät. Heille ei yrityksen mukaan tarvinnut maksaa, kun he ilmeisesti olivat osaansa tyytyväisiä. Jutun lukemisen jälkeen ei tarvitse ihmetellä, miksi työnantajat ja tämän maailman janimäkelät haluavat niin kiihkeästi ay-liikkeestä eroon. Onhan se raivostuttavaa, jos vielä joku taho yrittää huolehtia siitä, että työmailla edes joku roti säilyisi. 

Opetettavana ollut määräaikainen tuli sopimuksensa päättyessä jutulle ja huokaili uskoneensa 100 000 uuteen työpaikkaan ja euron pensaan. – Mikset sanonut, että näin tässä käy, kun äänestämään menin. – Kaikkien täytyy saada tehdä omat virheensä, totesin. Silloin on edes pieni mahdollisuus, että niistä oppii jotakin.