Luottamusmies on työpaikalla monessa roolissa. Pääasiallinen tehtävä on valvoa työehtosopimuksen ja työlainsäädännön noudattamista työpaikalla.

Kuorimo

 

Luottamusmiesten pääasiallinen tehtävä on valvoa työehtosopimuksen ja työlainsäädännön noudattamista, mutta he hoitavat myös laajasti muita asioita: toimivat henkilöstön tukena ja apuna sekä ratkaisevat ristiriitoja. Näin kertoo tuore raportti 2020-luvun luottamusmiehestä. Näitä muita tehtäviä ilmoitti hoitavansa yli puolet kyselyyn vastanneista luottamusmiehistä.

DS Smithin Tampereen tehtaan pääluottamusmiehenä tänä vuonna aloittanut Mika Nieminen tunnistaa tehtävänsä monipuolisuuden.

– Se on yllättänyt, että monet ihmiset uskaltavat kertoa minulle luottamuksellisia asioita työstään ja elämäntilanteistaan. Pidänkin tärkeänä toimia myös ”vertaistukena” luottamustoimen ohella, Nieminen sanoo.

Monet ihmiset uskaltavat kertoa minulle luottamuksellisia asioita työstään ja elämäntilanteistaan.

Teollisuuden palkansaajien raportti Luottamusmies 2020-luvun työpaikalla tehtiin edistämään keskustelua luotta­musmiesten asemasta ja tehtävistä. Kyselyosaan vastanneet pitivät työehtosopimuksiin perustuvaa luottamusmiesjärjestelmää hyvin toimivana ja kokivat yhteistyön työnantajan kanssa sujuvan keskimäärin hyvin: Yleisin annettu kouluarvosana yhteistyön onnistumiselle oli 8.

Samansuuntaisen antaisi arvosanaksi myös Jorma Paajanen. Hän on toiminut pääluottamusmiehenä Metsä Fibrellä Äänekoskella vuodesta 2005.

– Siitä on iso apu, että ”vastapuolen” kanssa on oltu tekemisissä pitkään ja pysyvämmin. Se auttaa, että oppii tuntemaan neuvottelijoita. Vaikka asiat ovat joskus ristissä, henkilöt eivät ole, pohtii Paajanen.

Pöydän molemmilla puolilla tiedostetaan, että saadakseen jotain on myös annettava jotain.

– Alussa tuntui, että tärkeintä oli vääntää asiat kokonaan omien kantojen mukaan. Ymmärrys on puolin ja toisin muuttunut ja on löydetty tapa, millä saadaan asioita parhaiten vietyä eteenpäin, kuvailee Paajanen.

Mika Nieminen pitää yhteistyötä sujuvana sekä työnantajan että työntekijöiden suuntaan. Hän kokee saavansa työnantajalta tehtävässään tarvitsemiaan tietoa ja hän osallistuu palavereihin ja projekteihin, joissa tarvitaan asiantuntemusta työntekijänäkökulmasta. Tehtävä on päätoiminen, vaikka 125 henkilön työntekijämäärä ei sitä edellytä. Luottamusmiesorganisaatioon kuuluu neljä osastonluottamusmiestä.

Äänekosken Metsä Fibrellä työosastojen luottamusmiehiä on seitsemän. Kokouksiin osallistuvat myös varaluottamusmiehet.

– Toimiva luottamusmiesorganisaatio – ja varaorganisaatio – on kaiken a ja o sekä etu monella tapaa. Meillä oli aiemmin yksi alue vähemmän, mutta saimme yhden lisää. Se, että jossain työpaikoilla on alueita vähennetty, on ihan väärä tie, Paajanen toteaa.

Myös Nieminen on tyytyväinen, että heillä on pääluottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun ja työosastojen luottamusmiesten vahva organisaatio. Hän jakaa tietoa säännöllisesti päivänpolttavista asioista.

– Tapaamme kerran viikossa ja käydään ajankohtaisesti asioita läpi yhdessä. Kun puhutaan ja keskustellaan porukassa, homma pysyy selkeänä, eikä väärä tieto lähde eteenpäin. Tämä on myös työnantajan etu. Tästä kaikesta kokonaisuudesta toivottavasti tulee se tunne, että tässähän on hyvä meininki ja että on mukava olla mukana.

Luottamusmiestehtävien hoitamisen mahdolliseen vaikeuteen tai haasteellisuuteen oli raportin mukaan syynä esimerkiksi tiedon ja ajan puute, lakien ja työehtosopimusten tekstien vaikeaselkoisuus sekä henkilökemioiden yhteensopimattomuus.

Jorma Paajanen tunnistaa ajan puutteen, sen että olisi rauhaa keskittyä ja punnita vaihtoehtoja.

– Ennen ei ollut ihan niin kiire seuraavaan palaveriin, vaan käytiin asioita läpi, kunnes tuli valmista. Vaikka neuvoteltava asia ei olisi iso, se on kuitenkin tärkeä ja sataprosenttisesti mielen päällä sillä ihmisellä, jota se koskee.

Paajanen arvostaa Paperiliittoa erityisesti siinä, että yhteydenottokynnys liiton edunvalvonnan neuvontaan on matalalla.

– Siitä on iso etu ja hyöty työpaikoille, että yhteys toimii liiton suuntaan ja vastauksen saa suht pian. Tämä tuntuu ehkä Paperiliitossa jokapäiväiseltä ja tutulta, mutta on ainutlaatuista verrattuna muihin liittoihin.

Luottamusmies 2020-luvun työpaikalla -raportin laati oikeustieteen tohtori Jaana Paanetoja. Raportti sisältää myös oikeudellista pohdintaa luottamusmiehen roolista. Oikeustieteellistä analyysin kyselyosaan vastasi 587 luottamusmiestä eri liitoista toukokuussa 2022.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Marjaana Malkamäki