Lukkofanit painokoneella

Työpaikalla

Juho Musakan ja Tatu Syvärisen ei tarvitse vääntää kättä edes jääkiekosta.

Kun toukokuun 11. päivänä painokoneen hoitajat Juho Musakka ja Tatu Syvärinen menivät illalla yövuoroon Westpakin Säkylän tehtaaseen, mikään ei ollut aivan ennallaan. Molemmat olivat juuri todistaneet kotitelkkaristaan jääkiekko-ottelun, jossa Lukko voitti Suomen mestaruuden. Edellisestä oli ehtinyt vierähtää 58 vuotta.
– Sanotaan näin, että on se ollut sen verran raskasta tuo Lukon kannattaminen vuosien varrella, että oli kieltämättä aika epätodellinen olo. Onko ihan varma, että näin kävi? Aika nopeasti ajatukset kääntyivät työhön, mutta kyllä siitä jauhettiin koko yö ja seuraavakin ja sitäkin seuraava. Ja vieläkin aina välillä, Syvärinen kertoo.

Kahvikupeilla taidettiin skoolata, millä sitä töissä muullakaan.
– Kun pienestä pitäen on Lukon pelejä seurannut ja itse olen Lukossa pelannutkin, niin kyllä se iso asia oli, Musakka hymyilee.
Syvärinen kiittelee, että kotona vaimo ymmärsi Lukkofanin tunteita – vaikka porilainen onkin.
– Antoi mun möykät iha rauhas. Kyllä siinä vähän oli roskia silmissä, kun herrat pokaalia nostelivat jäällä.
Musakka harmittelee, että koronan takia Rauman jäähalliin ei otettu yleisöä – juuri silloin, kun historiallinen voitto tuli. Syvärisen mukaan se sopii kuvaan.
– Se menee samaan kuin koko Lukon kannattaminen: Sitten kun se mestaruus tulee, niin sitten on joku tämmönen tilanne. Vaan ei se minun silmissäni mestaruutta himmennä, hän hymyilee.

Työkavereita Musakka ja Syvärinen ovat olleet Westpakilla vuodesta 2012 asti. Sitäkin ennen oltiin jo tuttuja samoilta kyliltä, kuten Westpakilla melkein kaikki.
– Tatu on auttavainen ja kova tekemään töitä. Meillä on homma luonannut oikein hyvin, ja voidaan puhella ihan kaikennäköisistä asioista, Musakka kertoo.

Syvärinen sanoo, että hän on Musakkaa seitsemän vuotta vanhempi.
– Siksi voin sanoa, että Juho on tarkka poika. Todellinen ammattilainen, joka tietää, miten hommat tehdään, hän sanoo.

Ajatukset menevät niin yksiin, että kun pohditaan toisen huonoja puolia, kummallekaan ei tule yhtään mieleen.
Kaikki tekijät ovat Westpakilla nyt tarpeen, sillä korona-aika on moninkertaistanut painettujen elintarvikepakkausten kysynnän. Suomalaiset ovat kantaneet ruokaa ja Westpakin joustopakkauksia kaupasta kaksin käsin. Työkaverit ovat vain tyytyväisiä että työtä riittää.
- En missään nimessä valita. Tämä on hyvä työpaikka, Syvärinen sanoo.

Teksti Mari Schildt
Kuva Veera Korhonen