Loma elvytti Vikströmin – taas jaksaa

Työpaikalla

Miltä työ maistuu lomien jälkeen? Onnistunut palautuminen lisää jaksamista muutostilanteissa.

Lomalla on tärkeää päästää irti työasioista ja antaa kehon ja mielen levätä. Pyhtääläiseltä Janne Vikströmiltä tämä onnistui poikkeuk­sellisen hyvin. 

– Oli vallan mainiot lomat. Ei harmittanut palata töihin. Tähän vaikuttaa sekin, että viime vuodet on olleet työelämässä aika tasaista, ei ole ollut samanlaista suurta vääntöä kuin joskus aiemmin, Vikström perustelee. Hän on Konvertia Groupin Siltakylän tehtaan pääluottamushenkilö.

50 hengen työpaikalla on kesällä yleensä paljon töitä. Vuosittain tehtaalle palkataan 15–20 lomittajaa, koska lomat pidetään kolmessa ryhmässä. 12 tunnin vuorojärjestelmään yhdistetty kesäloma tarkoitti Vikströmille lähes viiden viikon taukoa työstä.

– Aloitimme Itävallasta alamäkiajolla eli mentiin hisseillä ylös ja laskettiin rinnettä alas pyörän selässä. Kotona oli pihatöitä ja kalastusta, sen jälkeen ajettiin kahdeksi viikoksi reissuun ensin Leville ja siitä Pohjois-Norjaan, kertoo Vikström, joka harrastaa pyöräilyä yhdessä vaimonsa kanssa.

Aina pyöräilemään ei tarvitse lähteä kauas, sillä lähimetsistä löytyy vaihtelevia polkuja ja kelejä.

– Se on itselle sopivaa pääkopan nollausta.

Tauon paikka muutosten virrasta

Metsä Board Kyron tehtaalla Hämeenkyrössä käytiin alkuvuodesta 2025 muutosneuvottelut vähennyksistä ja samassa yhteydessä neuvoteltiin Tampereen Takon tehtaan lopettamisesta. Osa takolaisista sai työuralleen jatkoa Kyron tehtaalta. Takana on toinen kesä sen jälkeen, kun kahden tehtaan pakat sekoitettiin ja kortit jaettiin uudelleen. Muutosneuvotteluissa Kyrolta vähennettiin 19 työtehtävää.

– Meillä on entisiä takolaisia ollut nyt toista kesää lomittamassa. Elokuun jälkeen konkretisoituu, miten pystytään tekemään aiemmat työt pienemmällä työntekijämäärällä, kertoo työsuojeluvaltuutettu Ville Nevala

Työpaikan pitkään jatkunut muutostilanne on kuormittava, mutta kesä on Nevalan tuntuman mukaan mennyt työpaikalla suhteellisen sujuvasti. 

– Lomittajat ovat kokeneita ja henki on työntekijöiden kesken hyvä, Nevala arvioi.

Nevalan oma loma on ollut palauttava. Mielen päällä on kuitenkin jo huolta työpaikan tulevasta syksystä.

– On uusia lajeja, oppimisprosessi niihin kesken, joten venymistä edelleen tarvitaan. Suoraan sanottuna jännittää, minkälainen syksystä tulee. Toivottavasti ei ainakaan mitään isoja influenssa-aaltoja tule.

Työ ja loma eivät itsestäänselvyyksiä

Ennen iltaseitsemältä alkavaa 12 tunnin vuoroa voi hyvin käydä marja- ja sienimetsällä, perata ja valmistautua töihin lähtöön. Ruokolahtelainen Anu Valtonen palasi lomalta töihin 1. elokuuta. Loma tuntui kunnon lomalta.

– Almanakkani on vuoden varrella niin täynnä, että yritin tarkoituksella jättää sen loman ajaksi tyhjäksi. Silloin loma tuntuu lomalta: ei ole pakko tehdä mitään, vaan voi edetä fiilikseen mukaan. En pitkään jaksa ihan laakereillani levätä, vaan kahvittelen kavereiden kanssa tai käyn moottoripyörällä vaikka jäätelöllä. Palauttavaa on myös se, jos saa tehtyä jotain rästihommia, joihin muulloin ei ole aikaa, perustelee Valtonen. 

Sopivaa pään nollausta on liikkua metsässä, marjastaa tai mennä mökille lämmittämään saunaa. Yksinkertaisuus ja hiljaisuus tarjoavat rauhoittumista ja tyhjentävät ajatuksia. 

Työmoodiin paluussa Valtoselle on tärkeää se, että tietää, mitä on vastassa. Hän on äskettäin siirtynyt kartonkikone 5:ltä oppiin paperikone 7:lle. Loman jälkeen tuli sulateltavaa, kun luvassa on uutta muutosta työnkuvaan. Opettelu tapahtuu tutussa ympäristössä ja porukassa, mikä tuntuu huojentavalta.

– Tänä päivänä ei ole itsestään selvää sekään, että ihmisillä on työpaikka, johon lomalta voi palata - erityisesti täällä Kaakonkulmalla. Osaan arvostaa sitä, että itselläni työtä on.

Valtonen on Tainionkosken ammattiosaston puheenjohtaja ja takana on juhlavalmisteluja. Elokuussa järjestetään osaston 120-vuotisjuhla, jolla halutaan osoittaa arvostusta menneiden toimijoiden työlle ja osaston pitkälle historialle. Tainionkosken virallinen 120-vuotispäivä oli 1.7. ja silloin tarjottiin tehtaalla kakkukahvit. 

– Osastossa meillä on hyvä porukka ja luotto toistemme tekemiseen, toteuttaminen ei ole yhden ihmisen varassa, Valtonen kiittää.

Teksti Eeva Eloranta-Jokela, kuva Jukka Koskinen