Liittokokouksessa kova painolasti

Kuorimo

Liitolle tulee isojen muutosten nelivuotiskausi. Liittokokous päättää tulevat suuntalinjat.

Paperiteollisuuden työehtosopimus nykyisessä muodossa jää historiaan tämän vuoden lopussa. Paperiliitto edelleen neuvottelee työehtosopimukset, vaikka Metsäteollisuus ry päätti irtautua sopimisesta. Liittosihteeri Juhani Siira pitää liittokokouksen ajankohtaa liiton edunvalvonnan kannalta erittäin tärkeänä.
– Liitto ei historiansa aikana ole ollut tilanteessa, jossa olemme nyt. Tämä liittokokous tulee muuttamaan merkittävällä tavalla liiton edunvalvonnan toimintaa, luonnehtii Siira.

Samaan aikaan myös alan toimintaympäristössä on tapahtumassa sulkemisia ja työpaikkojen menetyksiä. Keskustelua on siten odotettavissa myös liiton toimintaresurssien suhteuttamisesta laskevaan jäsenmäärään.
Paperiliiton valtuuston puheenjohtajan Jouko Aitonurmen mielestä Metsäteollisuuden yksipuolisessa irtautumisessa on isossa kuvassa kyse suomalaisen sopimusmallin rikkomisesta. Silti myös uudessa tilanteessa pitäisi pohjana olla yhteisvastuu ja yhdessä tekeminen.
- Yhteistyöllä ne tulevatkin sopimukset syntyvät, Aitonurmi sanoo.

Sopimisessa tärkeä näkökulma on oikeudenmukaisuus. 
– Jos sopiminen sirpaloituu, sitä on vaikeampi hallita. Yhteisesti luotu sopimus luo työntekijälle suojaa ja jonkin minimin, joka hänelle vähintään kuuluu ja joka on yhteisesti sovittu. Sekin on hyvä huomata, että työehtosopimuksella sovitulla palkankorotustasolla on pitkä kantama, Aitonurmi muistuttaa.

Paperiliiton valtuustoa vuosina 2005-2017 johtaneen Ilkka Nokelaisen mukaan sopimusjärjestelmän murroksessa on huolehdittava siitä, että joku edelleen vastaa kolmikantaisesti sovituista, toimivista järjestelmistä. Pitkän työ- ja pääluottamusmiesuran tehnyt Nokelainen on sitä mieltä, ettei muutos ole vain yksittäisten sektorien asia vaan se koskettaa yhteiskuntaa laajasti. 
– Minua huolestuttaa erityisesti, mitä ovat heijastukset eläketurvasta huolehtimiseen, sosiaaliturvaan, työaikalakiin, ammatilliseen koulutukseen. Sopimiskulttuurin muutosten pitäisi tapahtua yhteistoiminnassa ja hallitusti. Huolestuttavaa on myös se, jos Metsäteollisuuden esimerkki leviäisi julkiselle puolelle juuri tilanteessa, kun on entistä tärkeämpää huolehtia työntekijöiden jaksamisesta ja ammatillisesta koulutuksesta tulevaisuutta varten.

Yksipuolinen toimintatavan muutos voi murentaa pohjaa vuosikymmenten yhteistyöltä. Uuden rakentaminen kysyy aikaa. 
- Luottamusta ei voi ostaa, se syntyy keskenään toimeen tulevien ihmisten välillä ja yhteistyössä, painottaa Nokelainen

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Lassi Kaaria