Liitto neuvottelee jatkossakin

Kuorimo

Metsäteollisuus siirtää sopimisen yritystasolle. Paperiliitto neuvottelee jäsentensä työehdot tulevaisuudessakin.

Seuraava neuvottelukierros paperiteollisuuden työehdoista muuttuu historiallisella tavalla: Paperiliitto ei enää neuvottele keskitetysti Metsäteollisuus ry:n kanssa. Metsäteollisuus ry ilmoitti nimittäin 1. lokakuuta, että se irtautuu työehtosopimustoiminnasta ja että työehdoista sopiminen siirtyy yritystasolle. Asiaa koskevan sääntömuutoksen Metsäteollisuus aikoo tehdä marraskuussa.
Paperiliitto totesi ilmoituksen jälkeen, että sen jäsenistön tekemä linjaus on edelleen voimassa: työntekijöitä edustaa työehtosopimusneuvotteluissa Paperiliitto.
Voimassa oleva paperiteollisuuden 50. työehtosopimus jää osapuolten välillä viimeiseksi yhdessä sovituksi sopimukseksi.

Dramaattisen ilmoituksen jälkeen Paperiliitto on ollut yhteydessä sekä Metsäteollisuuteen, isoihin metsäyhtiöihin, ammattiliittoihin ja maan hallituksen edustajiin, koska ratkaisulla on vaikutuksia myös muuhun työmarkkinakenttään. 
Asian sulattelulla ei kuitenkaan liiton päässä ole kiire. Paperiteollisuuden nykyinen työehtosopimus on voimassa vuoden 2021 loppuun saakka. Paperiliitolla on oma päätöksentekojärjestelmänsä, eikä työnantajapuolen ilmoitus vaikuta siihen. 

Seuraavaan tes-kierrokseen valmistautuminen alkaa näillä näkymin Paperiliiton ensi kesäkuussa pidettävästä liittokokouksesta ja sen linjauksista. 
Paperiliiton vahvuuksia ovat tässä muuttuneessakin tilanteessa korkea noin 97 prosentin järjestäytymisaste sekä vahva ja osaava luottamusmiesverkosto. Sopiminen on edelleen Paperiliitolle toiminnan lähtökohta.
– Toivon, että Metsäteollisuuden jäsenyrityksissä on mietitty tarkkaan, miten tässä 
edetään ja että yrityksissä löytyy sopimusosaamista, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.
Nähtäväksi jää, kuinka paljon työnantaja tavoittelee direktio-oikeutensa lisäämistä.
– Jos työnantajan tavoite on sopia uudet ehdot puhtaalta paperilta, on hyvä ottaa huomioon, ettei edunvalvonnan näkökulma ole neuvotteluista kadonnut minnekään. Tavoitelista on olemassa myös meillä, Vanhala toteaa.

Metsäteollisuus ry:n isot jäsenyritykset haluavat jatkossa sopia työehdoista yrityskohtaisesti ja lisätä näin paikallista sopimista, vaikka se on monilta osin mahdollista nykyisinkin tehdas- ja myös konekohtaisesti.
Mitä metsäteollisuuskonsernit yrityskohtaisella sopimisella lopulta tavoittelevat, mietityttää Jouko Aitonurmea, joka on liiton tes-neuvottelukunnan jäsen ja liittovaltuuston puheenjohtaja Raumalta.
– Ensisijaisesti työnantaja kuitenkin kaipaa ammattitaitoa, osaamista, motivaatiota ja käytettävyyttä, joka on jo nyt korkealle hiottua. Tälle kaikelle raamit mahdollistaa nykyinenkin työehtosopimus, Aitonurmi painottaa. Työntekijämäärä on tehtailla vedetty minimiin ja moniosaaminen ulottuu laajalle.
Paikallinen sopiminen voi jopa vähentyä.
– Nyt tessistä voidaan poiketa paikallisesti sopien, mutta miten on tulevaisuudessa, Aitonurmi pohtii.
Liiton tes-neuvottelukunnan jäsen ja liittovaltuuston varapuheenjohtaja Jouko Suomalainen Veitsiluodosta näkee uudessa tilanteessa riskinä työnantajakentän hajanaisuuden. 
– On vaarana, että isot konsernit jyräävät pienemmät alleen. Edessä on sekasortoa, eikä selvitä ilman lakkoja, jos jokainen yritys neuvottelee omat sopimuksensa. Siitä, että kokonaisuuden hallinta puuttuu, ei työnantajalle ole etua pitemmän päälle, arvioi Suomalainen.
– Vielä on täysin pimennossa sekin, miten riita-asiat tulevaisuudessa ratkaistaan.

Valtakunnallinen työehtosopimus on taannut työnantajalle reilun kilpailuympäristön ja työrauhan sekä työntekijöille tasapuolisemman kohtelun.  
– Paperiliitto ei lähde tekemään työehtosopimuksia, joilla yhtiöt kilpailisivat keskenään. Yhteinen työehtosopimus ei myöskään saa vääristää kilpailua konsernin sisällä, huomauttaa liittosihteeri Juhani Siira.
Metsäteollisuus ry:n ilmoitus siirtää voimassa olevan työehtosopimuksen jälkeen neuvotteluvaltuudet yrityksille koskee niin sanottua raskasta eli paperiteollisuuden työehtosopimusta. Muutos ei koske muita Paperiliiton solmimia työehtosopimuksia, joita sillä on Pahvin- ja paperinjalostajat Jalo ry:n kanssa sekä erillisinä yrityskohtaisesti.
 

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Markku Ulander/Lehtikuva