– Olet niin kaunis kun sä leijut ilmassa, laulaa Don Huonot kuulokkeissa. Kyse on frisbeestä, joka lehahtaa lentoon onnellisen duunarin kädestä. Ollaan täydellisen lomapäivän ytimessä Keuruulla paperiliittolaisten frisbeegolfin mestaruuskisoissa.

Aurinko ei voisi lämpimämmin paistaa eikä kiekko kauniimmin leijailla kohti 94 metrin päässä siintävää maalia. Se lentää koria kohti kuin ufo kapean metsärännin keskijanaa pitkin. Kuudes sekunti: aivan kohti.

Heittäjän sydän lyö ylimääräisen lyönnin.

PETTERI JURVA herää Hollolassa kello viisi. Heinolassa työkaveri Tero Sorsa odottaa kiekkokassin kanssa. Tero on lupautunut parikisaan kaveriksi, vähän kokemattomampi kaveri. Kisassa parivaljakko valitsee melkein aina oikein, kumpi ottaa toisella heitollaan riskin ja yrittää täysillä. Voittohan siitä seuraa.

– Ihan nappi päivä, magee keli ja hyvät pöperöt. Illalla vielä Meiju Suvasta hotellilla, sai katsella kun lonkkavikaset pyöritteli toisiaan. Sit kotiin, ja yhdeltä yöllä pötkölleen mieli iloa täynnä, muistelee Petteri.

Vaikka holaria ei ole heittänyt kumpikaan.

VILhO PURSIAISEN mahassa on silliä, katkarapua ja vihermozzarellasalaattia, lautasella nautaa ja perunaporkkanamuusia. Tavoite on täyttynyt: ei oltu Tampereen Takon työkaveri Lavikon Ronin kanssa viimeisiä. Vilho pohtii lajia pikkupäissään.

– Pitää vaan pitää pää kylmänä ja keskittyä täysillä. Silloin voit voittaa ne kaikki, jotka on sua parempia. Vähän niin kuin elämässä muutenkin.

Samalla kyseessä on äärimmäisen rento laji: kenttiä kiertää käsi kädessä vasta-alkajaa ja ammattilaista, ei haittaa, ja varsinkin frisbeillä on kivaa. Frisbee tykkää, että sitä heitetään. Ja jos frisbee tykkää eniten, se lentää ihan suhonaan koriin.

Vilhon ja Ronin kiekot eivät tänään viitsineet tehdä niin.

KARI PAKKANEN kääntää lauantai-iltana auton kotipihaansa Imatralla. Pelipaikalle tultiin jo perjantai-iltana Kimmo Lankisen kanssa, kun kauas on pitkä matka. Tästä huolimatta Kari, 74, halusi palata kotiin kisan jälkeen, koska Meiju Suvaksen jälkeen ei olisi päässyt oman emännän kanssa saunaan.

Mutta kyllä oli kiva retki! Vaikka rata oli mäkinen ja vaikea ja hiki valeli kasvoja.

– Oli vaan niin mukava nähdä muuta samanhenkistä väkeä ympäri Suomea! Ainoa vika oli se, että lounaalla loppui ruoka kesken.

Ja se, että Kari ei heittänyt holaria.

LASSI LAUKKANEN kiskaisee Innova Thunderbirdiä forepuolelta lähes täysillä. Viiden sekunnin lennon jälkeen Ukkoslintu päättää tarttua ohjaimiin, väistelee paria perhosta, ottaa huomioon pohjoistuulahduksen ja sujahtaa koriin 94 metrin jälkeen ajassa 7.27. (Ette voi todistaa, että olisin väärässä.)

– En mä saa siinä sanottua mitään.Tai en muista. Täysin abstrakti fiilis. Suu ammollaan, ihmettelee Laukkanen.

Holari. Tampereelta kisaan lähtenyt DS Smithin nuorimies harrastaa lajia about työkseen, mutta eihän tällaista voinut odottaa: ränni oli niin kapea ja kori niin kaukana.

– Ei pystyis tekeen uudelleen vaikka yrittäis 10 000 kertaa. Tota kiekkoa ei enää heitetä enää koskaan. Seinälle menee!

Ukkoslintu värähtää. Hän haluaisi vielä lentää.

Teksti: Ilkka Palmu, kuvat: Mikko Vähäniitty