Lappu kouraan

Kuorimo

UPM:n synkkä syksy kärjistyi irtisanomisilmoitusten jakoon. Jämsäläiset Jari Hartikainen ja Elina Huusko kysyvät, mitä sitä loppuelämällään tekisi.

Vaikka UPM:n tuotantoyksiköitä koskevat yt-neuvottelut saatiin päätökseen lokakuun puolivälissä, yksilötason ratkaisut viipyivät ja pitivät henkilöstöä epätietoisuudessa aina marraskuun puoliväliin asti. 

Jämsänjokilaakson tehtailla sekä Pietarsaaressa, Kymillä, Kaukaalla ja Tervasaaressa irtisanomisilmoituksia tippui henkilöstölle hissukseen kolmen viikon ajan. Irtisanominen on voinut viivästyä esimerkiksi silloin, jos työntekijä on ollut lomautettuna tai sairauslomalla. 

– Kovin epäselvä on tämä syksy ollut. Vielä marraskuun alussa ei ole ollut selkeää sapluunaa esimiehilläkään siitä, kuka täällä menee mihinkin. Tuleva toimintamalli on sanalla sanoen hakusessa, toteaa UPM Kaukaan pääluottamusmies Kari Rikkilä Lappeenrannasta.

Kun UPM ilmoitti elokuussa laajoista tuotannon supistuksista ja väen vähentämisestä, jämsäläinen prosessinhoitaja Jari Hartikainen, 57, ei ollut uskoa korviaan. Lähes 40 vuoden työrupeama Kaipolan tehtaalla katkeaisi kertalaakista. 

– Yhden koneen sulkeminen olisi ollut ymmärrettävissä, mutta että koko Kaipolan tehdas. Sitä ei voi vieläkään käsittää.

 

Epätietoisuus rasittaa

Työpaikka lähtee alta myös Hartikaisen puolisolta Elina Huuskolta, 51. Hän on menettänyt syksyn aikana työpaikan lisäksi sekä hermonsa että yöunensa. Huusko on istunut netin äärellä iltamyöhään tutkien vaihtoehtoja ja miettien, mitä tekisi loppuelämällään. Työnantaja lupaa taloudellista apua muuttokustannuksiin tai tukea koulutukseen, mutta tarjous saa Huuskon pyörittämään päätään.

Laittaisiko viidenkympin ylittänyt nainen omakotitalon myyntiin ja opiskelisi uuden ammatin kymmenien vuosien työelämän jälkeen?

– Mihin me täältä muuttaisimme ja kuka meidän talomme edes ostaisi? Eipä minulla ole opiskelutaitojakaan, kun edellisestä koulunkäynnistä on todella pitkä aika.

Elina Huusko ei ole löytynyt ratkaisua netistä. Muutakaan viisautta ei ole vielä näköpiirissä.

– Minulla olisi kuitenkin vielä runsaasti työvuosia edessä, hän huokaa.

Lähes 400 muutakin perhettä Jämsän seudulla on kovan edessä. Kaipola sulkee ovensa lopullisesti joulukuun puolivälissä, jolloin suurin osa henkilöstöstä käy tarpeettomaksi. Vain voimalaitos jatkaa toistaiseksi toimintaansa.

 

Lakimiehet asialle

UPM:n sellutehtailta väkeä vähennetään yhteensä 170 työpaikan verran. Pääluottamusmiesten mukaan ymmärrystä väen vähentämiselle ei löydy, sillä sellun markkinat ovat tällä hetkellä hyvät.

– Harmillista on, että yt-neuvotteluissa ei huomioitu kaikkia niitä, jotka halusivat eläkeputkeen. Nyt meillä Kaukaallakin seuraa kovia irtisanomisia, toteaa Kari Rikkilä.

Kaipolassa toiveikkaita ratkaisumalleja on löytynyt vain harvoille kovan irtisanomisen kokeville. Muutamia työpaikkoja on löytynyt Mäntästä Metsä Tissuen tehtaalta. Muutamalle kymmenelle henkilölle löytynee työtä UPM:n Jämsänkosken tehtaalta, vaikkakin se onkin kaksiteräinen miekka. Samalla nimittäin Jämsänkoskellakin tapahtuu kovia irtisanomisia.

– Minua suututtaa tällainen menettelytapa. Irtisanomisten laillisuus tullaan tarkistamaan vielä lakimiesten kanssa, sanoo Jämsänkosken pääluottamusmies Jari Kallio.

 

 Auttaako kaupunki?

Jämsän alueella eläkeputkiratkaisuun yltää viidesosa kaikista Kaipolan 448 irtisanottavasta. Vaikeimmassa tilanteessa on juuri Huuskon ja Hartikaisen ikäluokka eli 50–60-vuotiaat. Heitä on suurin osa työttömiksi jäävistä.

– Mitä meidän ikäisille on enää tarjolla? kysyy Jari Hartikainen.

Hän toivoo, että nyt syntyisi erityinen putkijärjestely, joka mahdollistaisi jo alle 60-vuotiaiden pääsyn järjestelmän piiriin.

– Kaupungin taholta on väläytetty, että meille eläkeikää lähestyville järjestyisi kaupungin töitä, jonka jälkeen putkeen pääsy mahdollistuisi. 

Jämsäläisperheen on vaikea löytää tilanteesta mitään hyvää.

– Ehkä ainoa hyvä juttu on, että lapset ovat aikuisia eikä talovelkaa enää ole.

Lehden painoon mennessä irtisanomisten tilanne kaikilla tehtailla oli osin vielä avoinna. Paperiliitto-lehti seuraa verkkolehdessä UPM:n yt-neuvotteluiden jälkitilannetta ajantasaisesti.

Teksti ja kuva Päivi Ketolainen