»Lahjukset kallistuvat vuosi vuodelta ja he vaativat yhä lisää veroja.»

Arjessa

 

Intiassakin on edessä jännitysdraamaa, sillä maassa pidetään yleisvaalit keväällä. Maailmanhistorian suurimmat vaalit hengästyttävät koollaan: jättimäinen koneisto pyörii useamman kuukauden ja äänioikeutettuja on arviolta 950 miljoonaa. Porrastetussa äänestyksessä äänestyspaikkoja on yli miljoona ja virkailijoitakin 10 miljoonaa.

Intia tuppaa mainostamaan itseään usein maailman suurimpana demokratiana. Mutta mitä demokratian, parlamentin ja poliitikkojen rooli merkitsee tavalliselle intialaisille? Demokratia on häilyvä käsite. Täällä sanotaan usein niin, että valta kuuluu niille, joilla on siihen varaa.

Parlamentin roolista päätöksenteossa ei kaduntallaajalla ole juuri käsitystä. Viranomaisia pidetään tavallisten ihmisten elämää hankaloittavina, heidän lahjuksensa kallistuvat vuosi vuodelta ja he vaativat yhä lisää veroja, mutta mitä varten? Julkinen talous ei tue keskivertopalkansaajaa juuri missään muodossa. Kansa kokee poliitikot pääasiassa roistoina, jotka ajavat omia asioitaan ja jotka luovat lakeja, joista vain heidän lähipiirinsä hyötyvät.

Poliitikkoja vangitaan usein, ilman sen suurempia syitä – koska he nyt vaan eivät miellytä valtaapitäviä. Tai sitten he ovat oikeasti sekaantuneet johonkin hämärähommiin. Vankilasta päästyään heistä leivotaan väärinymmärrettyjä sankareita ja näin on suosio taas taattu.

Poliittiset dynastiat ovat aina olleet vahvasti edustettuna vaaleissa. Maata ovat itsenäistymisestä asti hallinneet perheet: Gandhit pohjoisessa, Thakerait Maharashtrassa, Amarindarit ja Bandalit Punjabissa ja Abdullahit Kashmirissa.

Ehkä intialaisille on perheajattelu politiikassakin hyvin luontevaa. Perhe kun ajaa kaiken etusijalle, sitten vasta muut. Äänestyspäätöskin on kollektiivinen ja siitä päättää melkein aina joko perheen miespuolinen pää tai kylänvanhin. Ainakin tieto ehdokkaasta haetaan juuri heidän suustaan, ei millään vaalikoneilla.

Itse vaalipäivää ennen julistetaan koko maahan muutaman päivän kestävä alkoholin myyntikielto. Näin estetään viinan avulla tehdyt ääntenostot.