Kuusi loukkaantui Kirkniemessä

Kuorimo

Hoitotasorakenteille laaditaan Kirkniemessä tarkistusohjelmaa. Metsäteollisuuden tehtaille tarvittaisiin nopean kriisiavun suunnitelma onnettomuuksien varalle.

Sappi Finlandin Kirkniemen paperitehtaalla Lohjalla tapahtui syyskuun puolessa välissä putoamisonnettomuus, jossa loukkaantui kuusi työntekijää.

PK kakkosen työntekijät olivat vaihtamassa paperikoneen puristinosalle puristinhuopaa, kun hoitotaso romahti. Neljä työntekijää putosi 3,24 metrin korkeudesta lattialle. Kaksi jäi roikkumaan rakenteisiin: toinen sai kiinni rungosta ja toinen hydrauliikkaletkuista.

Kaksi työntekijää vietiin ambulanssilla sairaalaan. Toinen heistä loukkasi olkapään ja jalan, toinen löi päänsä. Kumpikaan ei ollut lokakuun loppuun mennessä palannut töihin. Neljä muuta työntekijää saivat eriasteisia ruhjeita.

- Tässä oli kaikki ainekset vieläkin vakavampiin tapaturmiin, sanoo pääluottamusmies Harri Lindholm.

Onnettomuuden aiheutti hoitotason kannakkeen hitsauskohdan pettäminen. Kohtaan oli laitettu välilaippa kannakkeen ja rungon väliin, koska alkuperäiset kierteet olivat vaurioituneet. Välilaippa oli hitsattu paperikoneen runkoon, ja hoitotason kannake oli pultattu siihen kiinni neljällä pultilla. Valurautahitsaus petti, kun se oli ollut alttiina korroosiolle ja tärinälle useita vuosia.

Työsuojeluvaltuutettu Toivo Manninen kertoo, että hitsaus on tehty ainakin kymmenen vuotta sitten, tehtaan edellisen omistajan aikana.

Kirkniemessä on tarkistettu onnettomuuden jälkeen kaikki hoitotasot. Lindholm sanoo, että vielä on päättämättä, miten usein työnantaja tarkistaa tasot tästä lähtien, mutta suunnitelma on tekeillä.

- Kaikissa tehtaissa, joissa vastaavia rakenteita on, pitäisi nyt ottaa koppi ja luoda järjestelmä, jonka mukaan niitä vastaisuudessa tarkistetaan, Lindholm sanoo.

Hänen mukaansa useimmat Suomen paperikoneista eivät ole mitään uusia laitteita, ja ne ovat jatkuvasti alttiina kosteudelle.

- Ei ole ihme, että ne ruostuvat. Kenenkään työntekijän ei pitäisi joutua miettimään, kestääkö tuohon astua, Lindholm sanoo.

Samalla Kirkniemessä havahduttiin, että vakavan onnettomuuden varalle tarvittaisiin nopean kriisiavun suunnitelma.

- Olisi tarvittu nopeasti kriisiavun ammattilainen paikalle huolehtimaan tilanteen purkamisesta työntekijöiden kanssa. He pelästyivät todella, että tässä olisi voinut mennä henki, Lindholm sanoo.

Työterveys piti purkupalaverin myöhemmin, mutta Lindholm ja Manninen sanovat, että apua olisi tarvittu selvästi nopeammin. Esimerkiksi Suomen Punainen Risti ylläpitää valtakunnallista psykologien valmiusryhmää onnettomuustilanteiden varalle.

- Se ei toimi, kun sanotaan, että menkää vaikka kotiin, kun väki on shokissa, Lindholm sanoo.

Teksti Mari Schildt
Kuva Miisa Kaartinen