Kuormitusvaaka skannaa jaksamista

Kuorimo

Netissä tehtävä testi kertoo, mikä työssä kuormittaa ja mikä antaa voimia. Kati Tähti teki testin eikä yllättynyt.

Kuormitusvaaka on Työturvallisuuskeskuksen uusi sovellus, jonka auttaa tunnistamaan ja jäsentämään sekä työn kuormittavia että voimavaroja vahvistavia tekijöitä.

Pyysimme UPM:n Kymin sellutehtaalla trukkikuskina työskentelevää Kati Tähteä tekemään itsearviotestin netissä.

Ennen testiä Tähti arveli, ettei ole kovin kuormittunut. Ei, vaikka UPM oli vasta ilmoittanut Kaipolan tehtaan sulkemisesta ja yt-neuvotteluista muualla, myös Kymin sellutehtaalla.

– Yt-neuvottelut lähinnä hämmentävät. Olen varmasti vielä niin järkyttynyt, etten ymmärrä tilannetta. Miten voi tulla yt:t, kun sellua menee niin paljon kuin ehditään tehdä, ja työntekijät ovat jo nyt minimissään. Eniten kuormitusta aiheuttaakin varmasti juuri kiire, Tähti pohtii.

 

Kuormitusvaa'assa kysytään muun muassa tehtäväkuvasta, vastuusta, mahdollisuudesta vaikuttaa työhönsä, vaatimusten ja osaamisen tasapainosta sekä yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta. Testissä arvioidaan kuormituksen voimakkuutta ja sitä, kuinka usein kuormitusta esiintyy.

Yhteenveto kokoaa voimavarat ja kuormitustekijät sekä kertoo, milloin hivutellaan hälytysrajaa. Silloin on viimeistään ryhdyttävä toimeen tilanteen korjaamiseksi.

Tähti saa vain muutaman alaspäin menevän kuormituspylvään. Ne tulivat kiireestä ja yksitoikkoisesta työstä.

– Kuormitusvaakaa tehdessä sain jopa ajatuksen yhteen turvallisuushavaintoon. Tätä kannattaa muidenkin kokeilla.

 

Asiantuntija Seija Moilanen Työturvallisuuskeskuksesta mainitsee, että Kuormitusvaaka pyrkii avaamaan psykososiaalisen kuormituksen käsitettä, joka on ilmaisuna hankala. Työyhteisössä keskustelut kietoutuvat usein työhyvinvoinnin ja jaksamisen ympärille.

Testin voi tehdä yksin tai yhdessä työsuojeluvaltuutetun tai esimiehen kanssa.

– Itsearviotestiä kannattaa tehdä säännöllisesti ikään kuin pikakatsauksena, että mitä minulle kuuluu nyt.

Yksi testin tavoite on madaltaa puheeksiottoa.

– Kuormitusvaa´assa voi jokaisen kysymyksen jälkeen jäsennellä asiaa omin sanoin. Tältä pohjalta on helpompi ottaa asia puheeksi työkaverin, työsuojeluvaltuutetun tai esimiehen kanssa.

Testaa itse: kuormitusvaaka.fi