Kun tiimi toimii prosessi sujuu

Kuorimo

Sujuva tiimityöskentely ja hyvä ryhmähenki takaavat prosessin sujuvuuden. Samalla ne vaikuttavat työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen.

Kaverilta voi aina kysyä -mentaliteetti elää vahvasti prosessiteollisuudessa. Yhteistyöhön ei aina tarvita edes sanoja, kun toisen tekemiset vain tietää.

Stora Enson Kaukopään tehtaan kartonkikone 4:lla työskentelevät Elisa Pulkkinen ja Jan Kärkäs korostavat, että tiimityön merkitys korostuu erityisesti ongelmatilanteissa. Tiimityö auttaa jakamaan työkuormaa, ja yhdessä voidaan myös etsiä ratkaisuja.

– Silloin helpottaa se, kun tuntee toisen ja tietää tämän työskentelytavat ja osaamisen. Kun luottaa siihen, että toinen hoitaa tonttinsa, voi itse keskittyä tekemään oman osuutensa, Pulkkinen sanoo.

Kärkäs lisää, että työkavereita voi jeesata pienissäkin asioissa, oli kyseessä sitten tampuuriraudan ajaminen makasiiniin tai lauenneen valokennon kuittaus.

Omasta työ­porukasta tulee kuin toinen perhe.


Sujuva vuorovaikutus edellyttää sitä, että henkilökemiat kohtaavat ainakin jollakin tasolla, Kärkäs miettii.

– Tiimin jäsenillä on oltava yhteinen pyrkimys hoitaa työt kunnialla ja niin hyvin kuin mahdollista. Totta kai työviihtyvyyttä parantaa myös se, jos voidaan työasioiden ohella puhua muustakin kuten ruuanlaitosta, talvirengastesteistä tai akkuporakoneista.
Sekä Kärkkään että Pulkkisen työvuoroissa on hyvä henki, ja kaikki tulevat toimeen keskenään. Kärkäs muistuttaa, että jokaisella on joskus huono päivä vaikkapa heikosti nukutun yön jälkeen. Onkin hyvä oppia lukemaan työkavereita ja antaa tarvittaessa toiselle tilaa.

– Erityisesti 12-tuntista työvuoroa tehdessä omasta työporukasta tulee kuin toinen perhe. Vaikka olisi miten huono päivä, auttaa, kun työkaverit ovat mukavia, Pulkkinen miettii.

Kun tiimi toimii hyvin yksiin, vaikuttaa se työhyvinvoinnin lisäksi myös työturvallisuuteen. Työterveyslaitoksella on parhaillaan menossa tutkimushanke, jossa tutkitaan prosessiteollisuudessa tehtävän työn turvallisuutta ryhmätoiminnan näkökulmasta.
Tutkimuksessa on havaittu muun muassa, että toimiva vuorovaikutus ja kommunikointi edistävät työturvallisuutta.

– On tärkeää, että tiimissä sanoitetaan omia havaintoja ja jaetaan tilannekuvaa. Tämä edellyttää sitä, että tiimissä on psykologisesti turvallinen ilmapiiri. Jokaisen tiimin jäsenen on tunnettava, että hänen mielipiteensä on tärkeä ja että hän voi ilmaista sen matalalla kynnyksellä, Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Vuokko Puro korostaa.

Teksti Tiina Suomalainen
Kuva Mikko Nikkinen