Kun pyydetään, niin lähdetään ja sitoudutaan täysillä

Arjessa

Johanna Puranen kuuluu Heinolan osasto 81:n hallitukseen sekä työpaikkansa sairauskassan ja taloyhtiönsä hallituksiin.

– Jos minä johonkin lupaudun mukaan, en tee sitä vain nimellisesti, vaan sitoudun toimintaan, painottaa Johanna Puranen.

Hän naurahtaa, että hallitustoiminnasta on tullut hänelle melkein harrastus. Sen lisäksi, että Puranen kuuluu Heinolan osasto 81:n hallitukseen, hän kuuluu myös työpaikan sairauskassan ja taloyhtiönsä hallituksiin.

Purasta motivoi se, että toimimalla voi vaikuttaa yhteisen hyvän eteen. Hän tykkää myös uusiin ihmisiin tutustumisesta ja mahdollisuudesta päästä erilaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin.

Purasen ura ammattiosastoaktiivina alkoi jo vuosia sitten, kun hän työskenteli Lahden Stora Ensolla. Siellä hän kuului ammattiosaston sisäiseen työhuonekuntaan. Tultuaan viisi vuotta sitten töihin Eforalle, Heinolan Stora Ensolle, häntä pyydettiinkin pian jo hallituksen varajäseneksi. Vuoden alusta Puranen on ollut varsinainen jäsen.

– Edustan hallituksessa Eforaa ja naisia. Vaikka naiset ovat osastojen hallituksissa vähemmistönä, en halua heilutella feministikorttia. Toivon myös, että en ole mikään kiintiönainen, vaan että minut on pyydetty mukaan ihan muiden ominaisuuksieni, kuten sosiaalisuuteni ja motivaationi, takia.

Työhuonekunnassa oli mukana nuoria ja innokkaita jäseniä, jotka perustivat muun muassa carting-kerhon. Tuota samaa innokkuutta on Purasessa edelleen.

– Uskon, että minua pyydettiin osaston hallitukseen osittain siksi, että toisin uusia tuoreita ideoita mukaan toimintaan. Toissa keväänä järjestinkin carting-tapahtuman. Se oli onnistunut, sillä se keräsi nuorempaa väkeä – sellaista, joka ei yleensä osallistu osaston perinteisempiin rientoihin. Toivottavasti saamme kehiteltyä tulevaisuudessa jotain vastaavaa.

Kunhan syksy alkaa, osastossa tutkaillaan taas tapahtumakalenteria ja mietitään, millaista toimintaa voisi koronavirusuhan puitteissa järjestää.

– Osastollamme on tänä vuonna 65-vuotisjuhlavuosi. Tarkoitus oli järjestää erilaisia tapahtumia pienemmällä omavastuulla, mutta nyt kaikki on aivan auki.

Teksti Tiina Suomalainen