»Kumpi meistä on aasi? Jos kyse olisi ollut ihmisistä, jatkuisi hyppeleminen vieläkin.»

Kolumni

 

Katselin videota, jossa aasit hyppelivät niiden käyttämälle polulle asetellun puisen kepin yli. Nätisti peräkanaa, kunnes vuoron sai hivenen fiksumpi tai laiskempi aasi, joka tönäisi turvallaan kepin alas kannattimiltaan ja jatkoi matkaansa turhaa energiaa tuhlaamatta. Jos kyse olisi ollut ihmisistä, jatkuisi hyppeleminen vieläkin, mietin itsekseni.

Tämän kevyen aasinsillan jälkeen päädyin jälleen miettimään leikkauslistoja tuleviin vaaleihin. Voisiko olla mahdollista luopua listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverohuojennuksesta? Valtiovarainministeriön verotukia koskevan 15.9.2022 päivätyn arvion mukaan verotuloja hukataan ensi vuonna tähän pohjattomaan laariin 830 miljoonaa euroa. Sillä voisi paikata valtiontalouden rakenteellista alijäämää melkoisesti. Tosin se hankaloittaisi kovasti muun muassa monen lääkärin ja juristin elämää. Nämä kun ovat tottuneet siihen, että ovat voineet maksattaa mukavan osan veroistaan sinulla, ottamalla kovalla työllään ansaitsemansa rahat kevyemmin verotettuna pääomatulona laskuttamalla työnsä (osinkoina) perustamansa yhtiön kautta.

Kokemukseeni perustuen tiedän kuitenkin, että äänestäjät päätyvät leikkaamaan mieluummin vanhusten hoivasta tai päiväkodeista, kuin veroetuja nauttivalta rälssiltä. Näin siksi, että vaalien alla kannattaa huomio kiinnittää oleellisen sijasta epäoleelliseen, kuten maastapoistumisverona tunnettuun arvonnousuveroon. Meille kansalaisille on kerrottu valtionvarainministeriönkin arvovallalla, että moinen hulluus veisi meiltä kansakuntana kaiken ja sen päälle vielä loputkin. Toisaalta vero-oikeuden emeritusprofessori Heikki Niskakankaan mukaan kyse olisi ”vain siitä, onko oikein, että Suomesta ulkomaille muuttanut henkilö maksaa Suomessa hankitun omaisuuden myyntivoitosta samantasoisen veron kuin olisi maksanut Suomessa asuvana”. Mutta kun tästä kohkataan, niin oikeasti merkityksellisistä asioista ei.

Muistan kun 80-luvun lopulla Rodoksen matkallani istuin Lindoksen kaupungin liepeillä katsomassa edessäni kohoavaa akropolista, jolle turistit aaseilla ratsastaen nousivat. Kun yksi aasinajajista sattui tauollaan puuni alle, päätin kysyä ammatin hyvistä ja huonoista puolista. Työ kun näytti tottumattoman silmiin varsin raskaalle. ”Sitähän se on” mies virkkoi. ”Mutta ainakin joka päivä tiedän, kumpi meistä on ajaja ja kumpi aasi. Tiedätkö sinä?”, kysyi mies ilkikurinen virne kasvoillaan.

Tuota kysymystä olen sittemmin usein pohtinut haukatessani nopeasti viimeisen porkkanani ja asettuessani taas kärryjen eteen. Vastausta en vain millään keksi.

Jos olisin äveriäs pankinjohtaja, niin muuttaisin kirjani Ruotsiin ja lahjoittaisin siellä rahani lapsilleni ilman kruununkaan perintöveroa. Suomalaisen yhteiskunnan palveluihin en haluaisi rahojani tuhlata. Mutta kun en ole pankinjohtaja, niin käyn hakemassa kaljalaatikon Tallinnasta.