Keskustelin taitelijaystäväni kanssa keinoälyn vaikutuksesta taiteeseen ja kulttuuriin. Keinoälyt, kuten esimerkiksi Midjourney ja DALL-E pystyvät tuottamaan hyvinkin uskottavasti esimerkiksi tietyn taiteilijan tyylistä grafiikkaa. Jos keinoälyä pyytää tekemään vaikkapa Hugo Simbergin tyylisen maalauksen Jeesuksesta nakkikioskilla, se kahlaa läpi Simbergin tuotannon, kuvastot Jeesuksesta ja nakkikioskeista ja yhdistelee parhaansa mukaan näistä järkevän sommittelun.

– Keinoälyllä ei ole aitoa luovuutta, vaan se pelkästään kopioi ihmistaiteilijoiden kädenjälkeä ja mielenmaisemaa, ystäväni kritisoi.

Mutta mitä luovuus on? Väitän, että vähintään 99 prosenttia ihmisen luovuudesta on joko tiedostamatonta tai tiedostavaa lainausta, kopiointia ja varastamista. Ihminen kerää elämänsä varrella vaikutteita, informaatiota ja kulttuuria ja yhdistelee näistä uusia teoksia. Keinoäly tekee samankaltaisen prosessin, tosin sekunneissa. 

Edellisten Euroviisujen aikaan sekä Käärijää että kisan voittanutta Loreenia syytettiin plagioinnista, molempien biisit kun ainakin osin kuulostivat aiemmin tehdyiltä kappaleilta. Pop-musiikki on hyvä esimerkki siitä, kuinka ihmisen luovuus muistuttaa koneälyä. Tuottaja tutkii sen hetkisiä trendejä pop-musiikissa, yhdistelee niitä ja rakentaa potentiaalisen hitin. Ja vaikka ajattelisi, että musiikin undergroundista löytyvät ne aidosti luovat taiteilijat, on niin sanotussa vaihtoehtomusiikissa lainailu, varastaminen ja vaikutuksien saaminen aivan samanlaista kuin pop-musiikissa. Esikuvat ja lainauksen kohteet ovat vain vähemmän tunnettuja.

Google esitteli uuden keinoälyä käyttävän ohjelmistonsa, jonka avulla kuka tahansa voi muokata kännykällä ottamaansa kuvaa täysin mullistavalla tavalla. Kaikki kuvassa olevat objektit ovat liikuteltavissa. Jos henkilö on väärässä kohtaa kuvaa, häntä voidaan siirtää. Pöydällä oleva kahvikuppi voidaan poistaa. Taustalla olevaa puuta voidaan liikuttaa. Valokuvan käsite muuttuu radikaalisti, kun jokaisella on mahdollisuus tehdä kuville asioita, jotka aiemmin vaativat vuosien opiskelua ja ammattitason ohjelmiston.

On helppo arvata, että keinoälyn yhdistyminen perinteiseen valokuvaan tulee olemaan erottamaton liitto. Ennen vanhaan ihminen yritettiin saada näyttämään hyvältä valojen avulla. Nykyisin ihoa silotetaan digitaalisilla suodattimilla. Tulevaisuudessa keinoälyllä voidaan muokata vaikkapa sitä, mistä kulmasta kuva on otettu, mikä asento ihmisellä kuvassa on tai millaiset vaatteet hänellä on. Eikä kuvaa katsova pysty mitenkään erottamaan, mikä kuvassa on aitoa ja mikä ei.

Kirjailija Yuval Noah Harari varoittelee keinoälyn vaikutuksesta ihmiskunnan kulttuuriin: ”Viime vuosien uudet tekoälysovellukset uhkaavat sivilisaatiomme selviämistä yllättävästä suunnasta. Tekoäly on saanut kehittyneen kyvyn manipuloida ja luoda kieltä joko sanoilla, äänillä tai kuvina. Se on näin ollen hakkeroinut sivilisaatiomme toimintajärjestelmän. Olemme juuri kohdanneet ulkopuolisen älyn täällä maapallolla.”

Hararin huoli on todellinen. Muodostamme todellisuutemme tarinoista, emmekä välttämättä edes aina ajoissa huomaa kuinka valheellinen todellisuutemme on. Toinen maailmansota on hyvä esimerkki siitä, miten massoja voidaan ohjata tarinoiden avulla uskomaan täysin järjettömiin asioihin. Valitettavan usein ymmärrämme todellisuudeksi käsittämämme harhan turhan myöhään. 

– Keinoäly ei voi koskaan luoda taidetta, jossa on sielu, väittää ystäväni.

Hyvä argumentti, koneellahan ei voi olla sielua. Ateistin mielestä tosin ei ihmiselläkään. Saattaa olla, että sielu on vain kuolemanpelon luoma illuusio, jonka avulla luomme merkitystä elämäämme. Entä, jos sielun konsepti nousee esiin älykkyyden ylittäessä tietyn rajan? Miten suhtaudumme ensimmäiseen keinoälyyn, joka kokee, että sillä on sielu?