Koronaa potemassa

Vapaa-aika

 

Korona tuli Petri Näivän perheeseen toista kertaa tänä vuonna. Nyt perhe kävi taudin läpi lievempänä kuin keväällä.

– Tämä tuntuu enemmän normiflunssalta päänsärkyä lukuun ottamatta. Varsinkin meillä vanhemmilla oli ensimmäisellä kerralla melko koviakin oireita, Näivä kertoo.

17-, 15-, 7- ja 4-vuotiaat lapset ovat päässet taudista vähemmällä.

Aika on kulunut lepäillessä sekä korttia ja lautapelejä pelaillen. Näivä toteaa, että varsinkin isommilla pojilla sisällä jumittaminen varmasti vähän potuttaa. Omiin huoneisiin toki pääsee aina vetäytymään.

Näivä itse odotteli malttamattomana töihin pääsyä. Hän oli aiemmin parikymmentä vuotta UPM:n Kaukaan tehtaalla ja vaihtoi noin vuosi sitten Stora Ensolle Kaukopäähän.

– Tämä on vielä niin uusi juttu, ettei haluaisi pysyä poissa töistä, hän sanoo.

Näivä kuvailee uutta työympäristöä mielenkiintoiseksi ja mukavaksi.

– Tuntuu myös, että siellä on jonkinlainen keskinäinen arvostus työnantajan ja työntekijöiden välillä, hän sanoo.

Teksti: Reima Kangas, kuva: Mikko Nikkinen