Sain helmikuussa valmiiksi pari vuotta kestäneen projektini: kirjan Saksan jalkapallosta. Se ilmestyy keväällä paperilla, äänenä ja digisivuilla, eli kirjan kolmessa nykymuodossa.

Kustantamon kanssa keskustellessa yllätyin, että Suomessa äänikirjat ovat ohittaneet jo suosiossa perinteiset kirjat. Nykyään lukuaikapalveluihin käytetään enemmän rahaa kuin painettuihin kirjoihin. Saksassa paperikirja hallitsee yhä. Saksalainen ostaa keskimäärin kolme painettua kirjaa vuodessa – suomalainen tosin suunnilleen yhtä monta.

Konservatiivisessa Saksassa paperi on vielä selvästi enemmän läsnä ihmisten arjessa kuin Suomessa, jossa on totuttu jo paljolti sähköisiin asiointimuotoihin. Suomen kouluissakin sähköisten oppimateriaalien osuus on todella huomattava, lukioissa jopa 85 prosenttia.

Suuri syy Saksan paperitarpeelle on se, että maan digitaaliset rakenteet eivät ole kattavia. Esimerkiksi kouluissa sähköiset oppimateriaalit ovat vielä vähissä eikä kaikilla kouluilla ole välttämättä edes toimivaa wlan-verkkoa. Wilma-systeemin sijasta vanhemmat saavat yhä kotiin tiedotteita A4-arkeilla.

Saksan liittovaltion jättimäinen byrokratiakoneisto kuluttaa huimia paperivuoria. Niin sanottua e-lomaketta on yritetty ottaa hallinnossa käyttöön, mutta tässä on onnistuttu vasta osittain. Saksassa elää yhä jopa faksi. Ja vaikka lomake olisi olemassa PDF:nä, yleensä se pitää tulostaa ja palauttaa paperina, mikä on lähinnä absurdia.

Vaikka saksalaiset vaikuttavat vielä digi-aloittelijoilta, verkkokauppa kyllä kukoistaa. Netistä tilataan aina enemmän tavaraa, siksi painettu kirjakin pakataan usein kuljetusta varten kartonkiin.

Pakkauspahveja kuluu Saksassa paljon, myös ulkomaan vientiin. Se on digitalisaation hitauden lisäksi suuri syy, miksi saksalaiset kuluttivat paperia, pahvia ja kartonkia vuonna 2022 jopa 212 kiloa per nenä, kun taas Suomessa kulutus on jopa sata kiloa vähemmän.

Ja vessapaperiakin käytetään Saksassa runsaasti. Mitattuna takalistoa kohti maa on USA:n jälkeen maailman pyyhkivin kansakunta.