Kiire, kiire!

Kuorimo

12-tuntista tekevä Terhi Koskela ei ehdi kiirepäivinä pitää kunnon taukoja.

Kiire on lisääntynyt selvästi niiden 20 vuoden aikana, jotka Terhi Koskela on työskennellyt Stora Enson Inkeroisten kartonkitehtaalla.

– Porukkaa on vähennetty aika huikeasti ja samaan aikaan on tullut uusia tehtäviä kuten kirjaamista ja raportointia. Toisaalta automatisaatio on myös lisääntynyt, joten työ ei ole enää niin fyysistä kuin aiemmin, kertoo jälkikäsittelyssä työskentelevä Koskela.

Tehtaalla siirryttiin 12-tuntiseen muutama vuosi sitten, joten kiireisestä vuorosta muodostuu todella rankka.

– Pahimmillaan ei ehdi pitää kuin yhden 20 minuutin ruokatauon. Kyllähän se vaikuttaa hyvinvointiin, jos ei kunnolla ehdi syödä eikä pääse oikein edes irtautumaan työpisteeltä. Jos ei ketään saa tauottamaan, on vain pakko pysäyttää koneet.

SAK:n joka toinen vuosi tehtävän Hyvän työn mittari -tutkimuksen mukaan eniten työntekijöitä huolestuttavat juuri kova työtahti ja kiire.

Tutkimuksen mukaan merkittävin seuraus kiireestä on se, että työntekijät eivät ehdi tehdä töitään niin hyvin kuin haluaisivat. Kiire aiheuttaa myös ärtymystä, hermostuneisuutta sekä uni-, muisti- ja keskittymisvaikeuksia.

– En itse tunnista tuota, etten ehtisi tehdä työtä niin hyvin kuin haluan. Mutta jännittyneisyyttä ja ärtymystä kiire kyllä aiheuttaa, Koskela miettii.

Kiirepäivän jälkeen hänen vapaa-aikansa menee palautumiseen.

– Harrastan aktiivisesti liikuntaa, mikä auttaa jaksamisessa ja palautumisessa. Mietin, miten jaksavat ne, jotka eivät huolehdi omasta kunnostaan.

Uniin Koskelan työt eivät tule.

– Kyllä se pahvi jää sinne tehtaalle ja siellä se pysyy.

Paperiliiton työsuojelusihteeri Hannu Ulenius toteaa, että pahimmillaan kiire heijastuu psykososiaaliseen hyvinvointiin ja aiheuttaa sairauspoissaoloja. Mikä sitten avuksi?

– Parempi työn ja sen resurssien suunnittelu. Tosin monin paikoin esimiehet painiskelevat saman ongelman parissa: heitäkin on liian vähän, ja heillä on kiire.

Koskela on samoilla linjoilla.

– Lisää henkilöstä emme tule saamaan, joten työn organisointi ja vastuun jakaminen voisivat helpottaa kiirettä. Meidän työpaikalla olemme moniosaajia, kierrämme työtehtävältä toiselle. Minulle työkierto sopii ja auttaa jaksamaan.

Teksti Tiina Suomalainen
Kuva Johannes Wiehn