Keskeytyikö palkanmaksusi toisen alan työtaistelun vuoksi? Työttömyyskassan ajankohtaisimmat ohjeet päivärahan hakemiseen löytyvät sivulta www.paperikassa.fi.

Kuorimo

 

Arviolta noin 400 paperiliittolaisen palkanmaksu keskeytyi helmi-maaliskuun vaihteessa, kun Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n ahtaajat olivat lakossa ja lakko aiheutti tuotantokatkoksia tehtailla.

– Sinulla voi olla palkanmaksun keskeytyksen ajalta oikeus ansiopäivärahaan ilman viiden päivän omavastuuaikaa, jos täytät myös kaikki muut ansiopäivärahan edellytyksenä olevat työttömyysturvalain mukaiset ehdot, muistuttaa Paperityöväen Työttömyyskassa.

Ehtona on muun muassa, että olet ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon, olet jäsenyysaikana täyttänyt työssäoloehdon 26 viikkoa, korvauspäivien lukumäärä ei ylitä viittä kalenteriviikon aikana, toteutunut työaika eli ylitä 80 prosenttia kokoaikaisen työntekijän työajasta jalkautuspäiviä sisältävän kalenteriviikon aikana ja että palkanmaksun keskeytyksestä on aiheutunut todellisia palkanmenetyksiä. Työttömyyskassa tarkastaa hakijan oikeuden päivärahaan ensimmäisen hakemuksen yhteydessä ja pyytää tarvittaessa lisätietoja eAsioinnin kautta. Katso hakemista koskevia ohjeita ja esimerkki hakemuksen täyttämisestä tämän lehden sivulta 26.

Oikeus työttömyysetuuksiin päättyy, kun työtaistelusta aiheutunut este ei ole enää syy työnteon keskeytymiselle. Eli jos työnteko olisi jo ollut mahdollista, mutta yhteisellä sopimuksella työnantajan kanssa työntekijä on siirtänyt työhön paluutaan, hän ei ole enää oikeutettu työttömyysetuuteen tällaisilta palkattomilta vapaapäiviltä. Nämä päivät lisätään hakemukseen merkinnällä "palkaton loma".

Hakemuksen käsittelyä varten työttömyyskassa tarvitsee työnantajan todistuksen palkanmaksun keskeytyksestä ja palkkalaskelmat, joista näkyvät palkkatiedot koko hakemuksen ajalta. Työttömyyskassa tarkistaa niistä kalenteriviikkokohtaisesti toteutuneet työvuorot sekä palkan menetykset. Näitä tietoja ei ole nähtävissä tulorekisteristä.

– Hakemusta palkanmaksun keskeytyksen ajalta ei voida käsitellä työttömyyskassassa ennen kuin kaikki tarvittavat liitteet on toimitettu, muistutetaan Paperityöväen Työttömyyskassasta.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva: Adobe Stock