Kesäväen voimin

Työpaikalla

UPM:n Kaukaan sellutehtaalla häärii vakiväen lisäksi 45 kesätyöntekijää. Heihin kuuluvat myös Markku Ruotsalainen ja Janne Parta.

Kenttämies Markku Ruotsalaisella, 19, on ollut tänään hässäkkäpäivä. Lajittamon putkistossa epäiltiin tuketta ja kun pieni tuke oli saatu poistettua, havaittiin toisessa venttiilissä vuoto. 
– Siinä meni kolme tuntia juoksennellessa ympäriinsä. 

Ruotsalaisen kesätyöt UPM:n Kaukaan sellutehtaan kuitulinjalla alkoivat huhtikuun alussa ja joka päivä Ruotsalainen oppii jotakin uutta. Tänään hän turvallisti eli lukitsi laitteen ensimmäistä kertaa yksin. Aiemmin hän on tehnyt sen yhdessä ohjaajan kanssa.
– Oppimista ja muistamista on paljon. Kaikkien pumppujen, venttiilien ja laitteiden oppimiseen menee varmasti vuosia. Esimeriksi koivulinja on tosi laaja alue. Kun sanotaan, että mene katsomaan, kulkeeko pumpussa X tiivistevesi, niin on tiedettävä, mistä se löytyy. 

Ruotsalaisella ei ole tapana kirjoittaa muistiin asioita, vaan hän painaa ne mieleensä. Jos hän ei tiedä, hän kysyy, ja jos hän ei vieläkään ymmärrä, hän kysyy uudestaan.

Ruotsalainen on niin sanottu sellun nelosmies eli klooridioksilaitoksen hoitaja. Hänen perustehtäviinsä kuuluu kiertää linjat läpi kaksi kertaa vuoron aikana ja ottaa näytteet kloridioksiliuoksesta.
– Teemme tipat eli tarkistamme molaarisuuden ja happamuuden. Tarvittaessa lisäämme kemikaaleja tai otamme niitä pois.
Soodakattila ja kuitulinja pelaavat yhteen kuin sydän ja keho, valvomotkin ovat vierekkäin, mutta Ruotsalainen on tekemisissä vain oman vuoronsa kanssa. Näin korona-aikaan pyritään muutenkin pitämään kontaktit mahdollisimman vähissä. 

Minulla oli vahva
luotto siihen, että
minut valitaan.


Kaukaan sellutehdas sijaitsee paperitehtaan ja biovoimalan välissä tehdasalueella, joka on kuin pienoiskaupunki Lappeenrannan keskustan kyljessä. Sellua on valmistettu näillä sijoilla, kauniin Saimaan rannalla, jo vuodesta 1897. 
Tänä kesänä UPM Kaukaalla työskentelee noin 170 kesätyöntekijää. Kesäväkeä on tullut taloon maaliskuusta alkaen, ja viimeisimmät aloittivat kesäkuussa. Sellutehtaalle palkattiin noin 70 työntekijää, joista 45 työllistyi tuotantoon.

Ruotsalaiselle paikka oli tuttu jo ennestään, sillä hän oli sellulla työssäoppimassa kahdesti viime talvena.
– Lopulta en hakenut kesätöihin muualle kuin tänne, sillä minulla oli vahva luotto siihen, että minut valitaan.

Ruotsalainen valmistui maaliskuussa prosessinhoitajaksi Saimaan ammattiopistosta. Töitä on nyt tiedossa elokuuhun asti, mutta hän toivoo, että ne jatkuisivat koko syksyn. Tammikuussa häntä odottaa armeija.
– Toivottavasti pääsen armeijan jälkeen tänne takaisin ja etenisin jossain vaiheessa ajomieheksi. 

Kuivauskoneelle tuleva sellu on kuin kaurapuuroa. Koneenhoitaja poistaa siitä veden, minkä jälkeen sellu arkitetaan, paalataan ja viedään varastoon. Joku irvileuka voisi sanoa, että sellun teko on kuin pontikan keittoa – siinä ei näe kuin lopputuloksen.

Lopputuloksen kanssa on tekemisissä tukinrattia pyörittävä Janne Parta. Hän lastaa varastosta rekkoihin ja juniin sellupaaleja, jotka menevät muille UPM:n tehtaille sekä Mussalon satamaan ja sieltä maailmanmarkkinoille.


Parralle tämä on toinen kesä kuivauskoneen jälkikäsittelyssä. Työrupeama alkoi toukokuun puolivälissä ja jatkuu neljä kuukautta. Viime kesänä hän työskenteli koivua ajavalla ykköskoneella, nyt havua ajavalla nelosella. 
– Varastohommien lisäksi osallistun tarvittaessa töihin kuivauskoneella. Oppimista on edelleen paljon, sillä kaikki tietojärjestelmät ovat minulle uusia. Tärkeintä on pysyä rauhallisena ja tarkkana.

39-vuotias Parta on kesätyöntekijäksi iäkäs. Lappeenrantalainen Parta onkin tehnyt vuosia töitä UPM:n Pelloksen vaneritehtaalla Ristiinassa, mutta haluaisi nyt töihin lähemmäs kotia. Siksi hän jäi opintovapaalle viime vuoden tammikuussa ja alkoi opiskella prosessialan perustutkintoa.
– Tavoitteeni on valmistua joulukuuhun mennessä. Minulta puuttuu vielä kolme näyttöä selluprosessista.

Parrankin haaveena on saada vakituinen työpaikka sellulta.
– Työ on mukavaa, liikkuvaa ja monipuolista. Pidän siitä, ettei tarvitse työskennellä yksin vaan oman porukan lisäksi saa tehdä yhteistyötä rekkakuskien ja veeärräläisten kanssa.

Juttuun on haastateltu myös UPM Kaukaan työntekijöiden pääluottamusmiestä Kari Rikkilää.

Teksti Tiina Suomalainen
Kuva Mikko Nikkinen