Mitä sitä nyt itsestään kertoisi? Kotosin olen Sallasta ja nuorin kolmesta lapsesta. Isä oli metsuri ja äiti pesulassa töissä. Kemiin muutettiin, kun isä pääsi kuorimolle Stora Ensolle, minä menin yläasteelle silloin.

Hannan tapasin ammattikoulussa. Tai­sin olla 17 kun muutettiin yhteen. Armeijan jälkeen kävin pyöräkonehommissa Stora Enson tehas­alueella, ja sieltä pääsin Silvan kouluun Tampereelle. Silloin sen tiesi, että on onnistunut, että saisi vakisopimuksen. Eetu syntyi kun olin 23.

Siinä savunhajussahan se elämä parasta on.

Nykyään on talo Keminmaalla kylän pinnassa. Hanna käy töissä sairaalassa, Eetu on 16, Neea 14 ja Niko 11, ja minulla töihin seittemän ja puoli kilometriä. Fat Bike sähköpyörällä kuljen. On se nättiä mennä sillä merituulta vasten pikku pakkasessa! Ei tule ensin hiki ja sitten kylmä.

Vuorot kuluu valvomossa talteenottolinjalla. Paineita tarkkaillaan, höyryn kulutuksen muutoksia. Se ei nyt aina ole niin rapiaa, olla tarkkana vaikka mitään ei tapahu, ja sitten kun tapahtuu, se tapahtuu niin nopeasti, ja on aina negatiivista.

Kotonahan se menee toisin päin, en ole ajatellut lähteä ennakkoon ressaamaan mistään. Hoidan vaan omat hommani pois ja pidän lupaukset. Nytkin kun askartelen pihasaunaa, tie­dän varmuuella että löylyt on jouluna hyvät. Ylläkselläkin var­­maan käydään huoltohommissa, kun meillä on siellä vuokra­mökki. Tulee käytyä pyöräilemässä siellä, se on meillä perheen yhteinen harrastus. Se on niin rauhallista, kun ajaapi talvipolkuja hiljaisessa metsässä.

On mulla tietysti kelekkakin, mutta se on hyötykäyttöä varten. Norjassa ja Ruottin puolelta pilkitään rautua ja mereltä ahventa. Ht-veneellä sitten vetouistelua kesällä. Parilla vavalla olen pärjännyt, se riittää.

Mulla ei ole suuria vaatimuksia minkään suhteen. Unelma vois olla ens kesänä vaikka Etelä-Norjan reissu. Illalla pelattas monopolia tai läiskittäis Uunoa. Tai sitten lähetään viikonloppuna laavulle ja keitetään nokipannukahvit. Siinä savunhajussahan se elämä parasta on, oman perheen kanssa, kun mikään ei voi mennä pahasti pieleen. Jos makkara tipahtaa nuotioon, ei lopu maailma siihen!

Nuotiolla on kaikista turvallisin olo. Tulta kun tuijottaa, ei tarvi ajatella mitään.

Teksti: Ilkka Palmu, kuva: Nina Susi