Kemijärvellä odottavat tunnelmat

Kuorimo

Biojalostamolle neuvotellaan rahoitusta. Rekrytoinnit alkaisivat vuonna 2022.

Kemijärvelle suunnitellun biojalostamohankkeen vetovastuu siirtyi tämän vuoden tammikuussa Boreal Biorefiltä Vataset Teollisuudelle. 

Jos biojalostamo Kemijärven Patokankaalle toteutuu, se työllistää kaupallisessa tuotannossa lähes 200 henkilöä suoraan ja yli 1000 henkilöä välillisesti. Rakentamisaikana työllisyysvaikutuksen on arvioitu olevan noin 6000 henkilötyövuotta.

Syyskuussa Kemijärven biojalostamohanketta vetämään valittiin uusia hallituksen jäseniä.

– Biojalostamo on miljardin euron investointi. Rahoitusneuvottelut etenevät hyvin. Onnistuminen edellyttää vahvaa tiimiä niin hallituksessa kuin toimeenpanossa. Syksyn kuluessa vahvistamme hallitusta toimialaosaamisella ja ensi vuonna alkavat biojalostamon henkilökunnan rekrytoinnit, kertoo toimitusjohtaja Harri Vatanen Vataset Teollisuudesta. 

Koetuotannon on tarkoitus alkaa tehtaalla vuonna 2024 ja kaupallisen tuotannon vuonna 2025. 
Hanketta aiemmin vetänyt Boreal Bioref oli sopinut tehtaan rakentamisesta kiinalaisyhtiö China Camce Engineeringin kanssa vuonna 2016, mutta kiinalaiset vetäytyivät hankkeesta.

PAPERILIITTO-lehti kertoi kesäkuussa, että Vataset on ollut kiinnostunut jatkamaan Kemissä Veitsiluodon sellutehtaan toimintaa. Toimitusjohtaja Vatanen kertoi tuolloin, että Veitsiluodon ja Kemijärven tehtailla olisi selkeitä synergiaetuja, muun muassa henkilöstön koulutuksessa. Vataset Teollisuus Oy ei tässä vaiheessa kommentoi Stora Enson Veitsiluodon sellutehdasta koskevia suunnitelmiaan. 

Biotuotetehtaan ympäristö- ja vesiluvista on valitettu Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen. Vataset Teollisuus on antanut asiaan oman lausuntonsa ja odottaa päätöstä asiaan vielä tämän vuoden puolella. 

Tehtaan on tarkoitus tuottaa korkealaatuista pitkäkuituista sellua, liukosellua ja muita biotuotteita 700 000 tonnia vuodessa. Puukuidusta jalostetaan erilaisia kuitutuotteita, joilla mm. korvataan fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvaa tuotantoa. Kiertotalouteen perustuva biojalostamo toisi alueelle paljon uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja monenlaisia työpaikkoja.

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Hannu Vallas/Lehtikuva