Keittiössä ja leipomoissa paperi on yhä in. Tähän luottaa Fredman Group ja osti Peltolan Pussin.

Työpaikalla

Omistajamuutos ei ole tuonut muutoksia Peltolan Pussin myyntiin tai tuotantoon.

Fredman Groupissa nähtiin, että Suomen ulkopuolella on kasvavaa kysyntää korkealaatuisille, kuitupohjaisille ja Suomessa valmistetuille tuotteille, joiden toimitusvarmuus on huippuluokkaa. Kun Fredman maaliskuun lopulla kertoi ostaneensa leipäpusseistaan tunnetun Peltolan pussin, liittyi kaksi juuriltaan perheyritystä yhteen. 

– Kauppa vahvistaa Fredmanin kasvua ammattikeittiömarkkinassa ja avaa samalla uusia kansainvälisiä mahdollisuuksia sekä Fredmanille että Peltolan Pussille. Yhdistämällä toisiaan täydentävät tuotevalikoimamme pystymme palvelemaan niin nykyisiä kuin uusia asiakkaita entistäkin kattavammin, perusteli Fredman Groupin toimitusjohtaja Per‑Henrik Hagberg yrityskauppaa koskevassa tiedotteessa.

Fredman Group Oy valmistaa keittiötuotteita Rauman Lapissa. Peltolan Pussi tuottaa Tampereella paperipusseja pääosin elintarviketeollisuudelle. 

Yksiköt jatkavat itsenäisinä

Maaliskuun lopulla julkistettu yrityskauppa ei ole näkynyt tuotannon arjessa.

– Kumpikin yritys jatkaa Itsenäisinä yksikköinä, kertoo Fredmanin pääluottamushenkilö Miika Virta.

Omistajamuutos ole tuonut muutoksia myöskään Peltolan Pussin myyntiin tai tuotantoon. 

Tuotanto rullaa meillä kovalla paineella läpi vuoden.

– Tosiaankin ollaan nykyään osana Fredmania. Yhdistyminen tuli täytenä yllätyksenä meille kaikille, mutta edelleen ollaan ”peltolanpussilaisia”, sanoo yrityksen pääluottamushenkilö Terhi Tammi.

Peltolan Pussin toimitusjohtaja Kari Hurme jatkaa tehtävässään, ja yritys toimii omalla brändillään osana Fredman Groupia.

200 miljoonaa pakkauspussia

Peltolan Pussi valmistaa tehtaallaan Tampereella vuosittain noin 200 miljoonaa pakkauspussia. Yritys on perustettu vuonna 1952 ja se työllistää 23 työntekijää. Yrityksen perusajatus on se, ettei se ainoastaan valmista, vaan tarjoaa palvelua kokonaisuutena suunnittelusta toteutukseen. 

Yrityskaupan uskotaan tuovan yritykselle leveämmät hartiat kehittyä ja kasvaa: Peltolan Pussi saa tuekseen isommalta organisaation myynti- ja markkinointitiimit sekä laajemmat resurssit esimerkiksi vastuullisuustyöhön, sertifikaattien ylläpitoon ja elintarviketurvallisuuden valvontaan.

– Työyhteisö on ottanut uuden omistajuuden positiivisin mielin vastaan. Innolla odotamme tulevaa, summaa Peltolan Pussin tuotantojohtaja Pasi Peltola

Tuotannossa on ollut työteliäs vuosi. Kuormitusta helpottamaan on palkattu myös lisää henkilöstöä.

– Tuotanto rullaa meillä kovalla paineella läpi vuoden. Kesän alku on kiireistä, koska varaudumme tuotannon kesälomiin ja huoltotaukoihin, Peltola kertoo.

Jalostuksessakin murros meneillään

Vuonna 2024 Fredmanin perheen yrityksen omistajaksi tuli pienosakkaiden lisäksi pääomasijoitusyhtiö Korona Invest. Samana vuonna Fredmanin Rauman tehtaan tuotteita tuli myyntiin 1900:ssa Rossmann-ketjun myymälässä ympäri Saksaa. Kauppaketju on merkittävä Saksan lisäksi muuallakin Euroopassa. 

– On harvinaista, että omalla brändillä pääsee näin laajaan kauppojen jakeluun, sanoi tuolloin Fredmanin liiketoimintajohtaja Peter Nyman tiedotteessa.

Tämän vuoden maaliskuussa julkistettu yrityskauppa kertoo Miika Virran mielestä alan murroksesta.

– Jalostusalallakin eletään murrosvaihetta ja seuraillaan, mihin on hyvä varautua. Yritysten yhdistyminen on yksi ratkaisu, Virta pohtii.

Loma-aikoja keskitetty

Tällä hetkellä raaka-ainekustannusten nousu lisää hinnankorotuspaineita monissa yrityksissä. Nousupainetta hillitään säästämällä muista kuluista. 

Fredmanilla lomakausi tuo kulukuriin yhden vaihtoehdon: säästöä etsitään keskittämällä lomia. Lomittajia on silti otettu tänä vuonna kymmenkunta, kuten aiempinakin kesinä.

– Meillä yritetään ensimmäistä kertaa oman urani aikana sellaista, että tuotannossa on kahden viikon tauko ja sen ajan toteutetaan yhteinen lomajakso, Virta kertoo. Hän on ollut Fredmanilla töissä 24 vuotta.

Fredman Group täyttää 30 vuotta ensi vuonna. Työntekijöitä Lapin tehtaan tuotannossa on noin 40.

Viime vuonna Fredman teki historiansa merkittävimmän uudistuksen investoimalla tuotantonsa kehittämiseen ja päätuotantolinjojen uudistamiseen. Syksyllä tehtaalle on rakennettu muun muassa leivinpaperilinjastoille lavausrobotti, uusittu vuokatuotannon laitteistoja sekä otettu käyttöön uusi automaattitrukki sekä tuotelavojen käärintälinjasto.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuvat: Jussi Partanen