Mäntän Energian voimalaitoksen käytöstä poistetun piipun ympärillä on valmisteltu purkamista kesästä saakka. Piipun varjossa, Metsä Tissuen tuotantotilojen puolella, koneenhoitaja Kari Välttilä on pitkin vuotta purkanut mielessään omaa 50-vuotista työuraansa.  

Uransa aikana hän on työskennellyt kahdeksalla eri koneella laajasti eri tehtävissä. Kun eläkkeelle jäämiseen on enää muutama päivä, kierrämme Välttilän mukana hänelle tutuksi tullutta tehdasta. 

Samaan aikaan, kun mänttäläisessä maisemasta alkaa kadota voimalaitoksen piippu, rakentuu seinien sisällä uutta: keväällä starttasi uusi käsipyyhelinja ja seuraavaksi kehitetään paperinkoneiden vesijärjestelmiä ja ensikuitupulpperointia. Uusi keskitetty toimistorakennus on valmistumassa tehtaan pääportille. 

Nykyisin Mäntän tehtaalla on kaksi pehmopaperikonetta, kahdeksan jalostuslinjaa ja yksi tiivispaperikone. Tehtaalla valmistetaan wc- ja talouspaperia, käsipyyhkeitä, nenäliinoja, teollisuuspyyhkeitä sekä ruoanlaittopapereita. 

Mäntässä työskentelee kaikkiaan noin 330 työntekijää tuotannon, kunnossapidon, logistiikan, tuote- ja prosessikehityksen, liiketoiminnan sekä hallinnon tehtävissä. Välttilän aloittaessa työuraansa henkilöstöä oli 2300.

Työuran kaari 

Välttilä on teettänyt itselleen paidan, jonka rinnuksessa näkyy luku 50 ja kahden yhtiön logot. Välttilän työura alkoi 14.6.1976 G. A. Serlachius Oy:ssä, joka myi Mäntän paperia perinteisesti Kotka-logolla. Serlachius fuusioitui 1986 Metsäliiton Teollisuus Oy:n kanssa ja syntyi Metsä-Serla Oy. Vuonna 1997 Metsä-Serlan pehmopaperiryhmästä muodostettiin itsenäinen yhtiö Metsä Tissue. Sen merkkinä Välttilän paidassa on Metsä Groupin tunnus hirvenpää, jonka sarvissa kasvaa metsä.

Yli 50 vuoden työurat ovat Mäntässä olleet harvinaisia, vaikka lähes samaan on moni päässyt ja voisi vielä päästä Välttilän lähdettyä eläkkeelle.

– Aiemmista yli 50 vuoden uran tehneistä toinen oli töissä sotavuosina ja toinen oli vielä minunkin työurani alkaessa tehtaalla työnjohtajana, kertoo Välttilä.

Perinteinen aloitus

Kari Välttilä aloitti Mäntän tehtaalla prässipoikana. Työsuhde alkoi samana päivänä kuin opinnot yhtiön ammattikoulussa. Ensimmäisen päivän kokemus huonosti valaistusta ja kosteasta työympäristöstä taisi hirvittää. Siitä työura kuitenkin lähti liikkeelle, paperikoneen märässä päässä työskentelevän apumiehen työstä. 

– Sehän oli itse asiassa oleellinen tehtävä prosessin jatkon kannalta, kun piti seurata paperirainan kulkua puristinosan läpi. Prässipojan päätehtävä oli pitää huovat ja viirat sivuttaissuunnassa kohdillaan. Kun se työvaihe siirrettiin automaattiohjureille, puristinmiehen tehtävää ei enää tarvittu, kertoo Välttilä.

Välttilä työskenteli alkuun PK 1:llä ja PK 3:lla. Silloisella ykkösellä tehtiin pääosin konepiirustuspaperia ja kolmosella kartonkia, johon saatiin kierrätysraaka-ainetta yläkerran kottivintille kootuista pahveista ja hylsynpätkistä.

Kun tuotanto näillä koneilla lopetettiin, Välttilä siirtyi puristinmieheksi tiivispaperikoneille 5 ja 7 kerrosta ylemmäs. Uuteen tarttuminen ei ollut Välttilälle vaikeaa, sillä hän oli aloittanut työnteon jo 12-vuotiaana kokoamalla huonekalutehtaalla liinavaatekaappeja. 

Kuvaaja huomaa sopivan kuvauspaikan PK 7:lla, jolla valmistetaan tiivispaperia eli tutummin leivinpaperia. Viiraosan porrasaskelman kohdalla Välttilälle palautuu mieleen, kuinka hänen uransa alkuvuosina työpaikalla joku saattoi tehdä töitä alkoholia nauttineena. Eräskin koneenhoitaja istui portaalla ja itki, koska hän ei humalatilansa vuoksi pystynytkään tekemään työtään ja ohjaamaan vesirajaa siten, että kone kulkee.

– Alkoholin käytön loppuminen työpaikalla oli aikamoinen ja hyvä muutos. Samoin se, ettei työpaikalla saa tupakoida.

Kuvaaja pyytää Välttilää istumaan PK 7:n märän pään valvomoon. Kun Välttilä oli työuransa alussa koneella puristin­miehenä, paikalla oli pieni äänieristetty koppi, jossa saattoi syödä eväät – ja tupakoida. Nykyisin viiraa ohjataan tieto­koneella ja sauhuttelu on kiellettyä tehdasalueella. 

Moniosaajuutta kohti

Mutta palataan parikymppiseen Välttilään, joka armeijan jälkeen toimi seitsemän vuotta pehmopaperiosaston sairasvarana, hoitaen tarpeen mukaan pakkarin, trukkimiehen, massantekijän, rullamiehen, värjärin tai pituusleikkurinhoitajan eli kaikkia muuta paitsi koneenhoitajan tehtäviä.

– Meitä sairasvaroja oli silloin kolme, myöhemmin enää kaksi. Nykyisin ei ole enää kuin yksi, joka osaa useamman tehtävän. Työt on paketoitu pienempiin osaamisosioihin ja moniosaaminen on laajentunut muissakin tehtävissä. 

Jos luotto omiin kykyihin vei töissä tehtävästä toiseen, vapaa-ajalla se johti oman kodin rakentamiseen. Samassa omakotitalossa Välttilä edelleen Jämsässä asuu. 

Kun perheen kaksi poikaa alkoivat pelata jääkiekkoa, isä oli mukana seuran talkoissa ja varainhankinnassa 20 vuotta. Yhteisellä tekemisellä tuettiin monen paikallisen nuoren harrastusta. 

– Milloin rakennettiin festarilavoja vesisateessa, milloin vietiin aurauskeppejä tienvarsiin. Viimeiset 21 vuotta olen pystyttänyt Jämsässä nyrkkeilytapahtumaan kehän, koska kukaan muu ei ilmeisesti osaa, Välttilä hymyilee.

Työpaikalta ja seuratyöstä tunnetun Välttilän 50-vuotispaita nostettiin syyskuun alussa PK 9:n valvomon kattoon, kuten jääkiekkoilijan paidat nostetaan jäähalleissa. 

– Toisille muistoksi ja toisille ehkä kiusaksi, heittää Välttilä.

Luottamusta opittuun

Välttilä on ollut nopea oppimaan uusia tehtäviä. Joskus se on johtanut myös kommelluksiin, mutta niistäkin oppii. 

– Tekeminen on ollut pääasia, siitä en ole kieltäytynyt. On tullut tehtyä paljon, ehkä liikaakin. Olen rohkeasti luottanut omaan tekemiseen. Se on johtanut siihen, että olen päässyt uralla eteenpäin ja saanut vastuuta kannettavaksi, Välttilä arvioi.

Hänestä on olennaista seurata ja keskittyä perehdyttämiseen tarkoin. 

– Kouluttajana olen itse tykännyt lähteä liikkeelle ”juurelta”, selittää, missä mitäkin on, mitä milläkin tehdään ja vasta tämän jälkeen, miten tehdään. Ei riitä, että ohjaa pelkästään siten, että paina tästä.

Työuransa viime kuukaudet Välttilä on toiminut kouluttajana PK 9:llä. Hänen tehtävänsä PK 1:n koneenhoitajana päättyi vuoden alussa, kun kone pysäytettiin ja sitä alettiin purkaa investointien tieltä. 

Keskittymistä koneenhoitajaksi

Tehtävien monipuolisuus sopi Välttilälle pitkään.

– 80-luvun lopulla aloin ajatella, että minusta tulee joskus vanha ja että muistanko kaiken, kun vaihtelen niin paljon eri tehtävästä toiseen ja joskus samaan tehtävään saattoi tulla vuoden mittainen tauko. Automatiikkaa alkoi tulla entistä enemmän ja sen myötä koko ajan uutta opeteltavaa. Aloin kaivata vakiintunutta tehtävää ja suunnata koneenhoitajaksi. 

Työ rullamiehenä kerrytti kokemusta ja johti koneenhoitajan koulutukseen PK 8:lla. Tuolloin käytäntönä oli, että oppiajan jälkeen että piti toimia itsenäisesti koneenhoitajana, jonka jälkeen tehtävästä oli mahdollista ansaita koneenhoitajan palkkaa …vasta 32 päivän jälkeen tehtävästä oli mahdollista ansaita koneenhoitajan palkkaa.

– On ihan hyvä, että enää ei lasketa päiviä vaan pistemääriä. Tänä päivänä painottuu se, mitä osaat ja että osaat työskennellä turvallisesti. 

Koneenhoitajan tehtävä PK 8:lla päättyi, kun kone pysäytettiin 1988 ja tilalle rakennettiin PK 1. Nyt sekin kone on poissa. Välttilän yhdessä työparinsa ja oppi-isänsä Mauno Kankaan kartuttama osaaminen on siirtynyt seuraaville koneille ja tekijöille.

Tekijä lähtee, jälki jää

Välttilä teki pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta koko työuransa ajan työaikamuotoa 37 ja sen 8-tuntista pitkää kiertoa. Mahdollisuutta 12 tunnin vuorojärjestelmään hän pitää loistavana.

– Ei tule univelkaa, kun pääsee auringon kanssa elämään koko ajan. Ja yövuorojen jälkeen jää riittävästi palautumisaikaa.

Jättäessään työnsä Välttilä suhtautuu tehtaan tulevaisuuteen luottavaisin mielin. PK 9:n valvomoon jää hänen jälkeensä osaajia, jotka tietävät vähintään sen, mitä Välttiläkin on urallaan oppinut. 

Valvomon seinän takana rakentuu uusi investointi, jolla kehitetään valmistusmenetelmiä, joiden ansiosta säästyy sekä vettä että energiaa. Investoinnit lupaavat jatkuvuutta. Välttilä miettii, ovatko kuluttajat valmiita maksamaan hintaa, johon vaikuttavat kaikki vastuullisen tuotannon kustannukset.

– Nähtäväksi jää, kuinka paljon hinnalla voi kilpailla. On kuitenkin otettava huomioon vastuulliset luontoarvot, vesien moninkertainen puhdistus ja kierrätys sekä uudet menetelmät, joilla ei rasiteta ympäristöä. 

Syyskuun puolivälissä voimalaitoksen piipun telineet ovat paikoillaan ja piipun purku on alkanut. Piippu häviää tästä maisemasta ja Kari Välttilän arki muuttuu. Tätä muutosta johtaa Kari itse. 

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuvat: Reima Kangas