Hymy on ollut Kari ”Kalle” Kotkalla herkässä kesäkuun puolivälistä lähtien.

– Kotkan Pyrollsackilla on tuttuja töissä. Sitä kautta sain tietää, että firmassa oli ajateltu palkata tällä kertaa vähän kokeneempaa väkeä. Otin selvää, kenelle laitetaan sähköpostia, ja laitoin työhakemuksen. Jo parin päivän päästä sain kutsun työhaastatteluun. Muutaman päivän kuluttua ilmoitettiin, että tervetuloa, hän kertoo.

Kyllä tässä vähän niin kuin lottovoittajan fiilis on.

Kotkalla on kokemusta paperiteollisuudesta liki neljän vuosikymmenen ajalta, mutta 59-vuotiaana vakituisen työpaikan saaminen alalta uutena työntekijänä on kaikkea muuta kuin läpihuuto­juttu.

– Kyllä tässä vähän niin kuin lottovoittajan fiilis on. Ei tarvitse enää Veikkaus­ta tehdä, eikä Eurojackpotia. Eiköhän se ollut tässä, hän virnistää.

Sukunimikin on kotipaikan mukaan, joten oman seudun vahva paperiteollisuus oli luonnollinen valinta 1980-luvulla, kun Kotka aloitteli työuraansa.

– Minähän olen koulutukseltani asentaja­koneistaja, mutta kun lähiympäristössä on paperiteollisuutta ollut paljon, niin pääsin Enso-Gutzeitin insuliittitehtaalle kovalevypuristinmieheksi, hän kertoo.

Kymmenen kuukauden pesti oli hänelle ensimmäinen kosketus alan teollisuuteen. Sen jälkeen hän oli vielä kaksi kesää ”kesähessuna” ennen armeijaa.

– Olisinko ollut armeijan jälkeen kesän verran työttömänä, tai jotain kuukausia ehkä, kunnes pääsin pitkän linjan töihin Enso-Gutzeitin impregnointitehtaalle Kotkaan. Siellä vierähti reilu 36 vuotta.

Yllätyksenä ei tullut, kun työt loppuivat vuoden 2024 lopussa. Ukrainan sota oli lopettanut tehtaan tärkeimmät asiakassuhteet Venäjälle ja Ukrainaan. Uudet korealaisomistajat olivat rakentaneet uuden tehdashallinkin Venäjän markkinoita varten, mutta töiden sijaan tehtaalla jaettiin lomautusilmoituksia.

– Sieltä laitettiin järjestään vanhemmasta päästä työntekijöitä kilometritehtaalle. Kyllä sitä osasi odottaa, miten se homma menee, hän sanoo.

Vanha talo, virkeä koira ja harrastukset pitivät huolen siitä, että aina oli jotain tehtävää. Välillä hän teki keikkaa muuttofirmassa. Kotka ehti olla työttömänä kymmenen kuukautta, kun Pyhtään Siltakylästä löytyi töitä yrityksessä, joka teki kuormalavoja.

– Se luokiteltiin keskiraskaaksi työksi, mutta minusta se oli fyysisesti ihan kauhean raskasta: Koko työpäivä oltiin jalkojen päällä. Nosteltiin, mentiin kyykkyyn ja melkein hypättiinkin välillä. Nosteltiin raskaita esineitä, ja paukuteltiin naulapyssyn kanssa. Se ei oikein ollut 58-vuotiaan hommaa. Nuorempiakin putosi pois, kun kroppa ei kestänyt, hän kertoo.

Vuosien mittaan laajaksi kasvanut kaveripiiri yritti auttaa, mutta lomautuksia oli muuallakin. Kunnes sitten tärppäsi.

Uusi työpaikka lähes kuusikymppisenä on erilainen asia, kuin parikymppisenä. 

– Saattaa tuo kovalevy olla jo vähän täynnä, eikä muistissakaan ole enää niin paljon tilaa. Mutta mielenkiintoista tämä on! Ja sitten on tietysti työpaikan hyvä porukka: Se on oikein kiva, Kotka kertoo.

Alkupäivinä Kotka on vaihtanut paperirullia, tehnyt liitoksia ja valmistellut rullia ajoon. Myöhemmin hän tutustuu tarkemmin letkukoneeseen. Hän on saanut havaita, että työnantajan ajatuksessa saattaa hyvinkin olla perää: Pitkä kokemus paperiteollisuudesta helpottaa monen asian omaksumista. On tuttuja työkaluja ja on osaamista olla alalla töissä. 

Työpaikan myötä on tullut mahdolliseksi palata myös tallissa odottavien oman ja vaimon Harley Davidsonin huoltohommiin. Vaikka itse osaa, halpaa hommaa se ei ole silloinkaan. Kesäloman puutteessa reissut rajoittuvat lähialueille.

– Käydään vähän kiertämässä, syömässä ja jätskillä jossain. Tullaan takaisin kotiin, lämmitetään sauna ja käydään nukkumaan. Ai että, hän sanoo.

Musiikkiharrastuskin on ottanut uutta tulta. Kotoisen kitaranrämpyttelyn lisäksi kavereiden kanssa on tarkoitus soittaa rock’n rollia parissakin yksityistilaisuudessa. 

– Kyllä näin voisi sanoa, että asiat ovat ihan kohillaan, hän hymyilee.

Kari ”Kalle” Kotka, 59

Työ: Letkukoneen hoitaja, Pyrollsack Oy, Kotka
Harrastus: Moottoripyöräily ja musiikki.
Perhe: Vaimo, koira, aikuinen poika sekä pojan lapsi
Motto: ”Itseäni olen kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.”

Teksti Mari Schildt, kuvat Jukka Koskinen