Joka kolmannen saksalaisen mielestä lapsi kärsii, jos äiti käy töissä.

Kolumni

 

Jalkapalloihmisenä ja naisena oli mahtavaa seurata, kuinka saksalaiset ihastuivat futismaajoukkueeseensa kesän naisten EM-kisoissa. Television katsojaluvut kasvoivat jatkuvasti, otsikot paisuivat, ihmiset puhuivat työpaikoilla ja somessa naisten matseista. EM-loppuottelua, jonka Saksa valitettavasti hävisi, seurasi jopa 18 miljoonaa saksalaista, mikä oli kaksi kolmasosaa sunnuntai-­illan tv-katsojista. Se oli ennätys, pieni vallankumous.

Suuressa Saksassa konservatiiviset sukupuoliroolit istuvat yhä tiukassa. Eikä ainoastaan kansallislajissa jalkapallossa, jonka rekisteröidyistä pelaajista vain joka 11:s on naispuolinen, kun Suomessa tyttöpelaajien osuus on lähes neljäsosa.

Tasa-arvo ei toteudu myöskään Saksan työelämässä. Naiset tienaavat kokopäivätöissä 14 prosenttia vähemmän kuin miehet. Naisten työllisyysaste on 56 prosenttia, kun miesten on 67. Ja työssä käyvistä naisista suurin osa tekee osa-­aikatyötä, peräti kuusi kymmenestä.

Saksalainen yhteiskunta on yhä rakennettu monessa mielessä kotiäitien varaan. Esimerkiksi verotuksessa avioparin tulot lasketaan yhteen ja monimutkainen verotuskaavio tuo helpotuksia enemmän tienaavalle – yleensä miehelle – kun taas vähemmän tienaavaa verotetaan suhteessa enemmän. Näin naisen ei usein edes kannata tehdä paljon töitä.

Rasittavia ovat myös konservatiiviset asenteet. Lähes joka kolmas saksalainen allekirjoittaa väitteen, että ”lapsi kärsii, jos äiti käy töissä”. Pikkulasten äideistä suurin osa onkin kotona vuosien ajan.

Saksassa elää yhä sitkeänä käsite Rabenmutter eli sananmukaisesti ”korppiäiti”, mikä tarkoitaaa huonoa äitiä, sellaista, joka ei priorisoi lastaan kaikessa. Käsitettä korppi-isä ei muuten ole edes olemassa.

Niin jalkapallokentällä kuin työelämässäkään ei loppujen lopuksi ole väliä sillä, onko peli- tai työkaveri mies vai nainen. Työt tehdään yhdessä jouk­kueena, jossa jokaisella on tehtävänsä, eikä tekijän sukupuoli ole merkittävä vaan se, kuinka hän hommansa tekee.

Asenteet muuttuvat usein hitaasti, mutta toisaalta muutos voi olla myös nopea: ihminen kerrallaan.