Imatran tehtaiden uusi puunkäsittely valmistui.

Kuorimo

Stora Enson Imatran tehtaiden puunkäsittelyn 80 miljoonan euron investointi valmistui aikataulun mukaisesti. Investointi vähentää prosessin vedenkulutusta ja pienentää ympäristövaikutusta.

Kun aiemmin Kauko­päällä ja Tainionkoskella oli molemmilla omat puunkäsittelynsä, nyt puut kuoritaan ja haketetaan keskitetysti Kaukopään tehtaan kolmella kuorintalinjalla. Projektissa asennettiin kolmas kuorintalinjasto, parannettiin puuhakkeen käsittely- ja varastointijärjestelmiä sekä tehtiin muutoksia nykyisen puunkäsittelyalueen toimintoihin.

Projekti aloitettiin vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen aikana. Keskitetty ja nykyaikaisempi puunkäsittely parantaa Stora Enson mukaan prosessin vakautta ja tehokkuutta.

Investointi vähentää puun käsittelyyn kuluvaa vesimäärää merkittävästi. Veden käyttö vähenee vanhaan kuorimalinjaan ja samaan puumäärään verrattuna 85 prosenttia, mikä tarkoittaa vuodessa 500 miljoonaa litraa vähemmän vettä. Lisäksi Tainionkosken tehtaan melutaso pienenee puunkäsittelyn päättyessä siellä.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela