Ihmissuhdetaidot ratkaisevat

Laadusta tinkimättä

Amcor Flexibles lopettaa tuotannon Kauttualla. 23 vuodessa tehtaalla Tomi Mäkinen on ymmärtänyt, mikä työssä ja sen tekemisessä lopulta ratkaisee.

Syväpainokone on painokoneiden Rolls Royce. Alunperin syväpaino tehtiin niin, että koru- ja kellosepät kaiversivat tekstit metallilaatoille. Toisin kuin kohopainossa, syväpainossa värit ovat kuopissa ja siirtyvät pienistä koloista painettavalle pinnalle. Amcorissa me olemme ainoana Suomessa painaneet syväpainotekniikalla pakkauksia. Nyt se on loppu, ja kone todennäköisesti myydään pois maasta.

Nykyisin yleisen fleksopainon ja syväpainon ero on painojälki: Kun vaaditaan parasta, käytetään syväpainoa, jolla saa valokuvamaista jälkeä. Halvempi fleksopaino kuitenkin kirii kiinni myös laadussa, ja silläkin saadaan jo hyvää painojälkeä. Pitkissä ja toistuvissa painoerissä syväpainon hinta on saatu edulliseksi, mutta pitkiä ja toistuvia painatuksia on yhä vähemmän. Kaupassa elintarvikkeiden valikoima on kasvanut, ja varastot pidetään joka puolella minimissään. 

Syväpaino on ollut mielenkiintoista ja haastavaa, mutta itse olen tehnyt monta lajia muutakin työtä. Olen ollut pituusleikkurilla ja kolmella laminointikoneella koneenhoitajana. Niissä on yhteistä se, että rullatavaraa ajetaan kaikissa: toisessa päässä rulla pienenee ja toisessa suurenee. Laminointikone toimi myös syväpainoperiaatteella, mutta kone, joka liimasi yhteen eri materiaaleja sulalla muovilla oli aivan eri maailmasta. Tietämystä kertyi, aikaa myöten. 

Meidän tehtaallamme ei tainnut olla toista, joka olisi osannut kaikki samat hommat. Se lähti siitä, etten laittanut hanttiin, kun sanottiin, että lähde tuolle koneelle ja tuollaiseen hommaan. Sanoin vain, että ok; sinne lähdetään ja tehdään työt. Sitten niitä hommia vain rupesi kertymään. Kun eri koneilla oli erilaista työkuormaa, ja lisättiin ja vähennettiin vuoroja, yleensä olin siellä, jonne haettiin jatkuvaa käyntiä. Olen tehnyt pääsääntöisesti kolmea vuoroa.

Ammattilaisen tekemisessä ei ole säheltämistä. Alussa sitä mielellään kokeillaan hirveästi kaikkea, eikä tiedetä, tuliko hyvää vai ei. Ammattilainen tekee oikean ratkaisun kutakuinkin kerralla, ja jälki on hienoa. Tarvitaan hyvää muistia ja kokemusta kaikennäköisistä mahdollisista ongelmista. Olen kokenut onnistumisen iloa varsinkin silloin, kun olen keksinyt ratkaisun pitkään vaivanneeseen ongelmaan. Pituusleikkurilla oli välillä vähän puuduttavaa, jos ei tapahtunut mitään. On huomattavasti mukavampaa, että joutuu ratkomaan ja pohtimaan asioita. Ja jos ei ongelma ratkea omin voimin, kysyn apua. Missään vaiheessa työ ei kuitenkaan käynyt tylsäksi. Mielelläni olisin sitä jatkanut.


Jos kaverilla on huono päivä, joko keskustellaan asiasta, tai ollaan hiljaa.


Suurin osa töistä on ollut sellaisia, joissa työtä tehdään kaksistaan työparin kanssa tai pienessä ryhmässä. Kun osaa lukea kaveria ja pärjätä yhdessä, päästään parhaaseen lopputulokseen. Ne ovat hankalia tilanteita, jos kaksikko ei tule juttuun. Silloin ei tule valmista eikä työnteko ole hauskaa. Toisen huomioon­ottaminen on tärkeää. Jonkun kanssa voi jutella kaikesta, toisen kanssa ei niinkään, ja kolmannen kanssa voi tulla pientä kinaakin, mutta se kuuluu asiaan. Hyvä lopputulos ja nopeasti valmista saadaan silloin, kun työ sujuu. Päivät ovat tosi pitkiä, jos kaverin saa suuttumaan. Jos juttu ei mene kaverin kanssa luonnostaan yksiin, pitää ottaa aika avuksi, ja aloittaa rauhallisesti, etsiä yhteistä aihetta. Kyllä hyvä työkaverisuhde yleensä aina syntyy. Aina löytyy jotain yhteistä. 

Ihmiset ovat erilaisia. Ei se mene niin, että minä teen aina tämän ja sinä tuon, vaan kun ollaan eri ihmisten kanssa, tehdään eri asioita. Se mikä toiselle parhaiten sopii, hän voi tehdä sitä. Siinäkin menee hetki, että löytyy se sopiva tapa jakaa hommat. Kun molemmilla on mielekästä tekemistä, niin hyvin viihdytään. Jos kaverilla on huono päivä, joko keskustellaan asiasta, tai ollaan hiljaa. Hetkellisesti voi itse tehdä enemmän, että toinen voi ottaa rauhallisemmin. Muutaman päivän päästä tilanne usein tasoittuu ja pääsee taas itsekin vähemmällä, kun toinen saa taas ajatuksensa kasaan tai terveytensä paremmaksi. Kun on autettu, autetaan myös takaisin. Näin saadaan hyvä lopputulos, vaikka olisi huonompiakin päiviä.

23 vuotta ehdin olla tällä tehtaalla. Nyt olen miettinyt muitakin aloja, esimerkiksi biokaasun tuotantoa. Se tuntuu kiinnostavalta, kun olen muutenkin ekologisesti ajatteleva ihminen. Kaikki muutkin mahdollisuudet kiinnostavat. Uutta kohti kuitenkin.

Teksti Mari Schildt
Kuva Jussi Partanen

Lisää artikkeleita:

Parasta elämässä
Kuorimo
Takaisin etusivulle Lue lisää ajankohtaisia uutisia