Perjantaipäivä on puolessa. Jari Ylilehto lastaa rullia junanvaunuihin Stora Enson Heinolan flutingtehtaan pihalla Jyrängönvirran rannassa. Päivätöissä.

56-vuotias Ylilehto on tehnyt tehtaassa kolmivuoroa viitisentoista vuotta ja muutaman vuoden kahta vuoroa. Hän on käynyt läpi aika lailla kaikki osastot tehtaalla. Kun tuli tilaisuus taas uuteen tehtävään, hän päätti tarttua siihen. Vaihtelu ja uuden oppiminen kiinnostaa. Ja yöunet.

– Päivätyössä palkka tippuu, mutta eipä ehdi tuhlaamaan, kun ei ole niin paljon vapaata. Ja onhan se sen arvoista, mikäs hyvät yöunet voittaa, sanoo Ylilehto.

Työporukassa on hyvä henki, ja huuli lentää radiopuhelimissa. Ylilehto viihtyy työssään, mutta joko tästä löytyi eläkevirka, on toinen kysymys. Riippuu siitä, mitä herrat päättävät ja miten paikat kestävät.

– Taitaa olla niin, että tästä tehtävästä kolme edellistä on lähtenyt selän takia pois, sanoo Ylilehto.

Nykyajan trukeissa on hyvät istuimet. Ylilehto toteaa, että varaston kuoppaiset lattiat röykyttävät silti melko pahasti. Kun saa iskuja päivittäin tuntikausien ajan, alkaa selkään vuosien mittaan syntyä kipupisteitä ja vaurioitakin.

– Lattioita on uusittu, mutta vielä siellä on paljon huonoja paikkoja. Luulisi, että ne saisi tasaiseksi. Turvallisuuteen kyllä periaatteessa kiinnitetään huomiota, mutta kun tulee kysymys rahasta, niin aika hitaasti tapahtuu, sanoo Ylilehto.

Lastattu juna kiihdyttää verkkaisesti tehtaan pihalta pohjoiseen, kaartaa vasemmalle Maitiaislahden sillan yli ja sitten taas pohjoiseen. Reilun parin kilometrin matkalla Heinolan keskustaan vaunuletka ohittaa pari vuotta sitten yrityssaneeraukseen joutuneen Kuitulevytehtaan sekä UPM:n entisen sahan ja vaneritehtaan. UPM sulki laitokset kymmenisen vuotta sitten. Tiloissa toimii nykyään mm. Peltosen suksitehdas. Siinä Maitiaislahden pohjukassa toimi myös Stora Enson aaltopahvitehdas, joka suljettiin vuonna 2018. Toiminta keskitettiin Lahden tehtaalle.

Heinola on 18 500 asukkaan pikkukaupunki, jossa on perinteisesti ollut paljon teollisuutta. Faneeritehdas perustettiin 1925, ja kaupungin teollisuudelle edelleen elintärkeä ratayhteys Lahteen valmistui 1932. Flutingtehdas rakennettiin 1961. Sen osoite, Tampellantie, muistuttaa yhä tehtaan ensimmäisestä omistajasta.

Heinolassa on ollut mm. metalliteollisuutta, konepajoja ja vaateteollisuutta. Flutingtehtaan pääluottamusmies Petri Kiander, oliko kavereilla kaikilla Jamekset?

– Kyllä niitä oli. Eiköhän ollut minullakin, kun äiti oli Jameksella töissä. Jamekset oli ehkä silloin, kun olin luokkaa 10 vuotta, eli 70-luvun alussa ja puolivälissä. 1970-luvun lopussa ja 80-luvulla kun elämä oli rock´n rollia, painettiin aika vahvasti Leviksillä. Siksipä se Mattinenkin varmaankin 80-luvun puolivälissä loppui, sanoo Kiander.

James oli Mattisen Teollisuuden huippusuosittu farkkumerkki 1960–70-luvuilla. Heinolan tehdas tuotti parhaimmillaan yli miljoonat farkut vuodessa ja työllisti jopa kuusisataa ihmistä.

Heinolan keskustasta – jonka tarvitseman kaukolämmön flutingtehdas tuottaa – tavarajuna kääntyy etelään. Flutingia kuljetetaan autokyydillä Lahden aaltopahvitehtaalle, mutta pääasiassa raiteilla Kotkaan Mussalon satamaan ja sieltä maailmalle. Jari Ylilehdolla on riittänyt mukavasti lastattavaa. Tehtaan  vajaan 300 000 tonnin vuosikapasiteetti on koko lailla käytössä.

 Esimerkiksi postimyynnin lisääntyminen luo pakkauskartongille kysyntää. Petri Kiander toteaa, että vuosituhannen alussa tulevaisuus oli epävarma, mutta vajaat kymmenen viime vuotta flutingtehdas on ollut merkittävä tekijä konsernin liiketoiminnassa. Tämä on näkynyt myös investoinneissa.

Koneenhoitaja Harri Laisi toteaa, että onneksi laadukas, neitseellisestä kuidusta valmistettu pakkauskartonki käy kaupaksi. Kaikkea ei sentään pystytä tekemään kierrätyskartongista.

Laisin mukaan koronavuosi ei oikeastaan ole vaikuttanut itse työntekoon, mutta tiedonkulkuun sitäkin enemmän. Joitakin esimiehiä ei ole näkynyt käytännössä lainkaan.

Laisi ja Petri Kiander miettivät, että johtaminen on muutenkin muuttunut etäisemmäksi parin, kolmen viime vuoden aikana. Laisin mielestä työntekijöillä on yleisesti ottaen hyvät henkilösuhteet tehtaan johdon kanssa, mutta johtaminen on tullut yhä enemmän kasvottomaksi ja konsernivetoiseksi.

Yritykset puhuvat julkisuudessa paljon paikallisesta sopimisesta, mutta usein tuntuu siltä, että työnantajan valtuudet itsenäiseen paikalliseen sopimiseen ovat melko lailla olemattomat.

– Tuntuu että mennään liikaakin bisnes edellä, ja työntekijä unohtuu. Työntekijän haasteet kovenevat, työelämä kovenee. Ihmisten jaksaminen meinaa olla koetuksella, sanoo Kiander.

Hän arvioi, että viime vuosikymmenellä oli jakso, jossa oltiin ikään kuin samaa joukkuetta johdon kanssa. Se liittyi aikaan, jolloin yritys rupesi panostamaan tehtaaseen rahaa.

– Nyt se joukkuepeli on vähän kadonnut ja kohtaamisrajoitukset koronan vuoksi vielä korostavat tätä ongelmaa.