Harrastuksesta eväitä ammattiosastotoimintaan

Arjessa

Harrastusjärjestötoiminta on antanut Reino Sahakankaalle rohkeutta, oppia ja eväitä myös ammattijärjestössä toimimiseen.

Karijoella Etelä-Pohjanmaalla asuva 31-vuotias Reino Sahakangas vastaa puhelimeen keskellä matkavalmisteluja. Jokakesäinen mönkijätapahtuma Kemijärvellä saatiin sittenkin, koronaepidemiasta huolimatta, järjestettyä, ja nyt pohjoinen kutsuu. Sahakangas on aktiivinen mönkijäharrastaja ja Suomen suurimman mönkijäkerhon West Coast ATV:n varapuheenjohtaja.

Mönkijäharrastuksella on merkitystä, kun puhutaan Sahalahden osallistumisesta ammattiyhdistystoimintaan. Sahakangas nimittäin huomauttaa, että harrastusjärjestötoiminta on antanut rohkeutta, oppia ja eväitä myös ammattijärjestössä toimimiseen.

Sahakangas lähti mukaan vaikuttamiseen noin vuosi sitten, kun hänestä tuli varaluottamusmies ja Kaskisten osasto 3 hallituksen jäsen. Kaskisen Metsä Boardilla hän on ehtinyt työskennellä seitsemän vuoden ajan.

– Minulta kysyttiin, kiinnostaako, ja kyllähän minua kiinnosti. Haluan puuttua epäkohtiin ja auttaa mahdollisuuksien mukaan muita.

Luottamusmieheksi ja hallituksen jäseneksi ryhtyminen ei jännittänyt Sahakangasta. Piirit ovat sen verran pieniä, että hallituksen jäsenet olivat kaikki tuttuja Sahakankaalle jo ennestään.

– Monet nuoret saattavat jännittää ammattiosastotoimintaan osallistumista, koska he pelkäävät, että eivät osaa. Mutta ne ovat turhia pelkoja. Kyllä siellä neuvotaan, aina voi kysyä eikä ketään jätetä yksin.

Varaluottamusmiehenä olo ei ole toistaiseksi näkynyt Sahakankaan arjessa. Hän toivoisi, että näkyisi enemmän.

– Meillä Kaskisissa vara ei tee yhtään mitään, toisin kuin monilla muilla tehtailla. Olen ollut mukana muutamassa palaverissa silloin, kun pääluottamus ei ole pääsyt paikalle. Olemme yrittäneet saada tähän asiaan muutosta, mutta kyllä se työnantajan puolelta on ollut kankeaa.

Sahakangas toivoo, että jatkossa Kaskisissakin pääluottamusmies ja varaluottamusmies voisivat yhdessä hoitaa asioita ja jakaa vastuuta.

– Olisi parempi, kun kaikki ei olisi yhden miehen varassa. Samalla saataisiin enemmän ja erilaisia näkemyksiä asioihin.

Teksti Tiina Suomalainen