Dynaamista istumista ja mikrotaukoja

Kuorimo

Liikkeellä voi pysyä myös tuolilla. Assar Laikolan työssä kävelyäkin tulee sopivasti.

Jos ei ole mahdollista nousta tuolista ja panna kroppaan vipinää, kannattaa ottaa avuksi dynaaminen istuminen. Se on keino pitää verenkierto ja aineenvaihdunta vireänä istuessakin. 

– Dynaaminen istuminen tarkoittaa, että ei vain istuta, vaan aktiivisesti liikutetaan koko kehoa päästä varpaisiin, kertoo Työterveyslaitoksen työfysioterapeutti Elina Östring.

Ääreisverenkierto lähtee liikkeelle, kun liikuttelee varpaita ja tekee jalkapohjajumppaa. Jalkaterien ojentelu ja nilkkojen pyörittely onnistuu kengät jalassakin. Istumista voi aktivoida myös polvia oikomalla ja hartioita pyörittelemällä. Reisi- ja pakaralihasten jännittäminen ja rentouttaminen ehkäisee pakaroiden puutumista.

Kuulostaa järkevältä, miettii Assar Laikola, joka on töissä Metsä Groupin Kyröskosken tehtaan voimalaitoksessa. Hän työskentelee myös käynninvarmistajana kartonkikoneella.

Laikolan työhön kuuluu sekä paljon istumista että kävelyä kentällä.
 
– Dynaamista istumista tulee tehtyä paljon ihan tiedostamatta. Pyörittelen nilkkoja ja koukistelen jalkoja.

Vaikutus on sama, tekeekö liikkeet tietoisesti tai tiedostamatta. Östring kuitenkin huomauttaa, että jos liikkeitä tekee tietoisesti, ne tulee tehtyä ajoissa – jo ennen sitä, kun epämukava olo pakottaa kroppaan liikettä.

Laikola nousee mielellään tuolilta ja lähtee kentälle kiertelemään. Voimalaitos on iso ja valvontakierroksia tehdessä askelia kertyy. Erikoistilanteissa ei tarvitse murehtia sitä, että tulisi istuttua liikaa.

– Silloin kentällä voi kulua koko loppuvuoro ja rappusia mennään ylös ja alas.

Mikrotauot ovat myös keino katkaista istumista. Pieni tauko kannattaa pitää 20–30 minuutin välein.

– Mikrotauolla on hyvä tehdä jotain erilaista: jos työ on fyysistä, voi vaikka venytellä, ja jos työ on istuvaa, voi liikuskella, Östring neuvoo.

Kyröskosken voimalaitoksen valvomossa on leuanvetotanko, jossa Laikola silloin tällöin roikkuu. Valvomosta löytyy myös kuminauha, jumppakeppi ja parit käsipainot.

– Tosi hyvä, kommentoi Östring. Hän korostaa, että kropan pitäminen vireänä auttaa myös silloin, kun esimerkiksi häiriötilanteessa on äkkiä lähdettävä liikkeelle. Kropan vireys vahvistaa myös keskittymiskykyä.
 

Teksti Tiina Suomalainen
Kuva Mirjami Liimatainen