Anjalan paperitehdas pois myynnistä

Kuorimo

 

Stora Enso on lopettanut Anjalan tehtaan myyntiprosessin. Vuosi sitten neljästä myyntiin laitetusta tehtaasta kolmelle löytyi ostajat.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalan mielestä Anjalan paperitehtaan myyntiin oli tarpeen saada jokin päätös ja epävarma tilanne selkeytymään. Tehtaan paperiliittolainen pääluottamusmies Jari Punakivi on samaa mieltä:

- Työntekijöiden kannalta tilanne on selvempi.

Anjalan tehdas toimii integroidusti Stora Enson Inkeroisten kartonkitehtaan kanssa. Tehtailla on muun muassa yhteinen raaka-aineiden ja energian hankinta.

Belgiassa sijaitseva Langerbruggen paperitehtaan toisen paperilinjan muuntamisesta kartonkia valmistavaksi odotetaan päätöstä viimeistään kesällä. Nymöllan paperitehtaan omistaa nyt Sylvamo ja Maxaun paperitehtaan Schwartz Produktion. Hylten paperitehtaan myynti Sweden Timberille odottaa hyväksyntää.

Teksti: Eeva Eloranta-Jokela, kuva Stora Enso / Pekka Mutanen