Amcor sulkee kaksi tehdasta

Kuorimo

Pakkausvalmistaja Amcor sulkee tehtaat Kauttualta ja Lieksasta. Sulkemisen takia lähes 200 henkeä on sanottu irti.

Lokakuussa alkaneiden yt-neuvotteluiden tulos on, että tehtaat suljetaan ensi vuoden huhti-kesäkuun aikana.

– Tarkempaa tietoa sulkemisen aikataulusta ei vielä ole, kertoo Amcorin Lieksan tehtaan paperiliittolainen pääluottamusmies Aki Torvinen.

Lieksan tehtaalta 70 henkilöä menettää työpaikan. Paperiliittolaisia heistä on 45. Amcor Flexibles Finland on Lieksan suurimpia teollisia työnantajia. Paikkakunnalle lopetus on iso isku, eikä irtisanottavien työllistyminen ole helppoa.

IRTISANOTUILLE on suunniteltu tukiohjelma, jolla autetaan uudelleentyöllistymistä.

– Sosiaalipaketti on meidän mielestä välttävä. Paketti sisältää muun muassa erorahan mahdollisuuden käyttää erillistä rahaa koulutukseen, Torvinen kertoo.

Työnantaja on laskenut, että sosiaalipaketin arvo vastaa enimmillään seitsemän kuukauden palkkaa. Jotta työntekijät jatkaisivat tehtaiden sulkemiseen saakka, heille maksetaan kannusterahaa. Se kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pitempään henkilö jatkaa töissä. Muutama työntekijä on jo siirtynyt uusiin töihin Lieksassa.

– Ne, jotka joutuvat muuttamaan töiden perässä toiselle paikkakunnalle, saavat avustusta muuttoon ja takuuvuokraan, Torvinen sanoo.

TYÖNTEKIJÄT ovat molemmilla tehtailla pettyneitä siihen, ettei sulkemiselle löytynyt vaihtoehtoja. Työntekijät olisivat olleet valmiita jopa alentamaan palkkojaan työpaikkojen säilyttämiseksi. Kauttuan tehdas työllistää 127 ihmistä, joista paperiliittolaisia on 53.

– Alkuun näytti huonolta muutosturvankin suhteen, mutta saatiin lopulta tuo sosiaalipaketti helpottamaan työllistymistä, Kauttuan paperityöntekijöiden pääluottamusmies Jarkko Lindroos selittää.

Australialaiskonserniin kuuluva Amcor Flexibles Finland kertoo lakkauttamisen syyksi tehtaiden pitkään jatkuneen kannattamattomuuden. Yhtiö valmistaa elintarvikemateriaaleja ja joustopakkauksia elintarviketeollisuuteen. Amcorille jää Suomeen yksi tehdas, joka toimii Valkeakoskella.

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Mikko Makkonen