Alkoholi ei ole ainoa uhka maksalle. Rasvamaksa voi tulla myös syömällä.

Kuorimo

 

Edelleen elää sitkeänä käsitys, että rasvamaksa aiheutuu liiasta alkoholinkäytöstä. Toki siitäkin. Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab kuitenkin huomauttaa, että lähes 70 prosentissa tapauksista rasvamaksa johtuu muista syistä kuin alkoholista.

Merkittävin syy on ylipaino ja varsinkin keskivartalolihavuus. Maksa voi rasvoittua myös normaalipainoisella.

– Maksan rasvoittumista voi ennaltaehkäistä ruokavaliolla. Juuri niillä virallisilla ravitsemussuosituksilla – vaikka ne tylsiltä saattavatkin kuulostaa, Schwab toteaa.

Eli siis: Vältä kovia rasvoja kuten rasvaista lihaa, lihavalmisteita ja rasvaisia maitotuotteita. Suosi kasviöljyjä ja pehmeitä kasvipohjaisia rasvoja. Syö paljon kalaa sekä hedelmiä, vihanneksia, juureksia ja marjoja.

Lappeenrantalaiselle Ari Suutarille, 58, on helppoa noudattaa suosituksia.

– Ruokavaliooni kuuluu kalaa ja kanaa, punaista lihaa syön vain harvoin. Syön päivittäin myös salaattia ja kaurapuuroa. Leivän päälle laitan kolesterolia alentavaa levitettä. Käytän myös paljon oliiviöljyä sekä camelinaöljyä. Alkoholia juon silloin tällöin, sillä olutta tulee joskus lipiteltyä.

Liikuntaa Suutari harrastaa päivittäin: hän lenkkeilee juosten ja kävellen ja pelaa sulkapalloa.

Vuorotyö käynninvarmistajana UPM:n Kaukaan tehtaalla asettaa omat haasteensa ruokailurytmille, mutta Suutari pyrkii nauttimaan päivän ateriat niin säännöllisesti kuin mahdollista.

Rasvamaksa on siitä viheliäinen, että se ei oireile mitenkään. Kun oireita alkaa tulla, ollaan jo maksakirroosin puolella.

– Positiivista on, että kun rasvamaksa havaitaan ajoissa ja tehdään elintapamuutoksia, rasvan määrää maksassa saadaan vähenemään, Schwab sanoo.

Riippuu työterveyshuollosta, millaisia maksa-arvomittauksia tehdään. Yleensä laboratoriopakettiin kuuluu yhden maksa-arvon (P-ALAT) mittaus. Se ei ole kuitenkaan kovin tarkka, Schwab huomauttaa.

– Jos arvo on korkealla, tehdään tietysti jatkotutkimuksia. Mutta vaikka arvo olisi normaalialueella, ei se aina tarkoita, että kaikki on kunnossa.

Suutari on huomannut, että terveystarkastuksiin tulee työterveyshuollosta kutsuja aiempaa harvemmin.

– On oltava oma-aloitteinen ja hakeuduttava itse tutkimuksiin.

Teksti: Tiina Suomalainen, kuva: Mikko Nikkinen