– Ala on niin kiinnostava, että olen valmis sietämään vähän epävarmuuttakin, miettii Euran mies Kauttualla.

Arjessa

Koulutus puuttui, mutta oppimisen into ajaa eteenpäin.

KUKA: Niko Iso-Ilomäki, 28. MITÄ: Prosessihenkilö. MISSÄ: Jujo Thermal, Kauttua. OSASTO: 7.

Niko Iso-Ilomäki on hyvä esimerkki siitä, että kiinnostus, uteliaisuus ja into oppia vauhdittavat uralla eteenpäin, vaikka alan koulutus puuttuisi.

Hän tuli paperialalle merkonomin papereilla vailla kokemusta.

Armeijan jälkeen nuoren miehen tie vei Satakunnasta Pirkanmaalle, Valkeakoskelle. Paperiala alkoi kiinnostaa, joten hän haki ja pääsi töihin Lempäälään Pyrollpackille. Siellä vierähti kuusi ja puoli vuotta.

– Sitten aloin miettiä, että olisi hienoa nähdä, miten paperia valmistetaan. Oma näkökulmani oli ollut koko ajan jalostuksen puolella.

Iso-Ilomäen muutama kaveri oli töissä Jujo Thermalilla Kauttualla. Seutukin oli hänelle tuttua, sillä hän on kotoisin Eurasta. Niinpä hän haki Jujo Thermalille lokakuussa 2024, ja tammikuussa 2025 alkoivat työt.

– Uusi työpaikka oli steppi eteenpäin. Paperin valmistusprosessi on ihan oma maailmansa. Tuli aivan uusi polte oppia.

Kuluvan vuoden aikana Iso-Ilomäki on opetellut pituusleikkurin ja päällystyskoneen kakkosmiehen työt ja parhaillaan hän opettelee sylinterimiehen töitä.

– Tavoitteeni on saada ne loppuun ja pätevöityä sylinterimieheksi. Se on minusta näistä kolmesta eniten oma juttuni.

Iso-Ilomäki asuu ainakin toistaiseksi edelleen Valkeakoskella. Turussa asuvan tyttöystävän kanssa on toki asumisjärjestelyjä mietitty.

Työmatkaa Iso-Ilomäellä kertyy 130 kilometriä suuntaansa.

– Kuvio onnistuu, koska teemme 12-tuntista, mikä on todella hyvä työaikamuoto. Työpäivinä majailen vanhempieni luona Eurassa.

Iso-Ilomäki tietää työskentelevänsä tuulisella alalla. Jujo Thermalillakin on ollut lomautuksia ja viime vuonna tuotannosta irtisanottiin 18 työntekijää.

Silti hän puhkuu intoa.

– Ala on niin kiinnostava, että olen valmis sietämään vähän epävarmuuttakin.

Teksti: Tiina Suomalainen