Aikansa legenda

Työpaikalla

Sellutehdasinvestointi loi Rauman mallin, jossa tekeminen perustui alusta lähtien tiimeihin ja moniosaamiseen.

Kelataan aikaan 13 miljoonaa tonnia taakse päin, kun Metsä Fibren Rauman sellutehtaan ensimmäinen sellupaali valmistui maaliskuussa 1996. Metsä-Rauma oli tuolloin maailman suurin yksilinjainen havusellua valmistava tehdas ja aikansa suurin metsäteollisuuden tekemä investointi Suomeen. 

Tehdas rakennettiin tyhjälle tontille Maanpääniemeen. Se oli Paperiliitto-lehden mukaan syksyllä 1995 maan suurin rakennustyömaa. Erityistä oli myös alueen putkihihnakuljetin. ”Pendolino” kuljetti sellun naapuriin UPM Rauman paperitehtaalle.  
Insinöörien unelmaksikin luonnehdittu tehdas otti käyttöön Rauman mallin. Avainsanoja henkilöstön valinnassa olivat oma-aloitteisuus, joustavuus, yhteistyötaidot ja monitaitoisuus. Valinnanvaraa työnantajalla oli, sillä hakijoita oli 7500. Valituksi tulleiden 184 henkilön keski-ikä oli 32 vuotta.

Yksi tiukan seulan läpi valituista oli Rami Salminen. 
– Viimeistään haastattelussa kävi selväksi, että täällä aloitettaisiin moniosaamista edellyttämällä tiimityöllä. Se oli silloin uutta eikä sellaista ollut käytössä samassa mitassa muualla, Salminen kertoo. 

Teknikoksi valmistunut Salminen ei ollut koskaan käynyt sellutehtaalla, mutta tunsi sitäkin paremmin sähköautomaatiota ja tietoliikennettä. 25 vuodessa ovat tulleet tutuksi massatehdas ja puunkäsittely.

Nykyisin Metsä Fibrellä omaa tuotantohenkilöstöä on 123, joista 103 on työntekijöitä, loput toimihenkilöitä. Kunnossapitokumppani Botnia Mill Servicellä ja muilla palvelutoimittajilla henkilöstöä on yhteensä noin 80. Toimenkuvat ovat alkuvuosista edelleen laajentuneet.
– Toisaalta mielenkiintoista on juuri se, että työnkuva on laaja, Rami Salminen näkee.

Tänään Salminen kulkee kentällä tavanomaisen kierroksensa ja tarkkailee laitteiden toimivuutta. Askeleita kertyy helposti 10000. Niitä kertyy Salmisella myös vapaa-aikana. 15 vuotta sitten alkaneen kuntoiluinnostuksen jälkeen hän on ylittänyt maratonin maaliviivan 27 kertaa ja tukun muita matkoja – myös työporukalla. 

Työhaastattelussa nähtiin Salmisen sopivuus työhönsä. Se motivoi häntä edelleen olemaan luottamuksen arvoinen. 
– Sitä haastaa itseään ja taistelee ikää ja aikaa vastaan. On pakko kuntoilla, se helpottaa vuorotyön tekemistä. Motivaatiota ainakin on pitää itsensä terveenä työuran loppuun asti.


Laatua täällä tehdään edelleen.

 

 

 

 

 

Töihin Salminen sanoo edelleen tulevansa tyytyväisenä. Yksi syy siihen on työturvallisuuden huima parantuminen.
– Ajatellaan vaikka turvakenkiä. Alkuun ne ei olleet pakolliset, ja niistä maksettiin omakustannehinta. Nyt kypärät ja muut suojaimet ovat arkipäivää. Huomiovaatteiden suhteen on tultu ihan eri planeetalle.

Rami Salmisen kanssa alusta saakka ja samassa vuorossa on ollut Pasi Heinonen. He molemmat voivat toimia vuoronsa etumiehenä, jonka rooli tuli käyttöön uuden toimintamallin yhteydessä kolmisen vuotta sitten. Etumies huolehtii osastonsa ajobalanssista ja on tarvittaessa yhteydessä päivystäjään tilanteen ratkaisuista ja tarvittavasta resurssoinnista.

Toimintamalli otettiin Metsä Fibrellä ensimmäisenä käyttöön Raumalla. Vuorot toimivat ongelmatilanteissa itseohjautuvasti ja muulloin kuin päivävuorossa ilman vuoroesimiestä. Tuotannon toimintamalli on laajentunut myös yhtiön muille sellutehtaille.
Pasi Heinosen mukaan malli on saatu toimivaksi. 
– Kun porukalta kysyttiin kiinnostusta etumiehen tehtäviin, lähdin kokeilemaan, koska sittenhän näkisin itse, mitä se on. Olin silloin massaosaston varaluottamusmies, sanoo Heinonen, joka on myös Rauman ammattiosasto 8:n puheenjohtaja.
– Vaikka vastuu on yhdellä etumiehellä kerrallaan, homma toimii niinkin, että toiselta saa ajatusapua. Kukin etumies toimii vuorolleen sopivalla ja luontevalla tavalla. Siitä ei kannata tehdä liian jäykkää tai stressaavaa, Heinonen sanoo.

Rauman sellutehdas tuottaa 650 000 tonnia havusellua vuodessa. Sivutuotteena syntyy biokemikaaleja ja bioenergiaa. Teknisesti tehdas on Metsä Fibren mukaan hyvässä kunnossa. Investointeja on tehty säännöllisesti. Vuonna 2007 valkaisuprosessi muutettiin ECF-valkaisuksi. Vuonna 2015 investoitiin hajukaasujen käsittelyyn ja keräilyyn.
– Mitä olen uudemmilla sellutehtailla käynyt, niissä on tekniikka kehittynyt ja onhan tämä niihin verrattuna vanhus. Laatua täällä edelleen tehdään, Rami Salminen vakuuttaa.

Metsä Group rakentaa Raumalle sellutehtaan viereen maailman moderneinta sahaa. Kun kuljettimet alkavat tuoda sahalta haketta sellulle, tehtaat toimivat ilman fossiilisia polttoaineita.
– Saha on lottovoitto tälle tehtaalle ja paikkakunnalle. Mehän toimitaan tässä symbioosissa sitten, kun saha valmistuu. Kyllä se varmistaa tulevaisuutta. Itsellä ainakin on toiveena, että tästä työstä vielä eläkkeelle pääsisin, Salminen pohtii. 

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Marko Seppälä

Lisää artikkeleita:

Laadusta tinkimättä
Laadusta tinkimättä
Takaisin etusivulle Lue lisää ajankohtaisia uutisia