Ääniä liikkeelle

Toimitukselta

Mitä jos tänä vuonna palaisit äänestyskopista yhtä väsyneenä ja onnellisena kuin hyvä pelin tai treenin jälkeen? Voisit suorituksen jälkeen todeta, että kaikkeni annoin, parhaani yritin ja hauskaa oli.

Ääniä voittoisasti kerännyt juhlisi uutta työpaikkaansa kansanedustajana pokaalia nostellen, kunnes tulevat seuraavat vaalit ja uudet voittajat. Mutta: eduskunta ei kuitenkaan toimi hetken hurman tai pikavoittojen takia. Kyseessä on kauaskantoisempi turnaus. Eduskunta säätää lakeja, jotka vaikuttavat arjessa ja työelämässä hyvinkin pitkään sitä helpottaen tai kurjistaen. Siksi on hienoa kuulla, että valtion nuorisoneuvoston mukaan juniorit ovat mukana: nuorista 77 prosenttia aikoo äänestää 2. huhtikuuta joko varmasti tai todennäköisesti.

Kuten joukkuelajeissa myös vaaliuurnilla tarvitaan peli­mie­hiä joka rooliin. Jokainen annettu ääni voi olla ratkaiseva ja jokainen ääni vaikuttaa siihen, kenen maalit voittavat vaalit.