Tämän jutun luonnetta kuvaa parhaiten se, että sen päähenkilöiden kaltaiset duunarit ovat ristineet työnantajansa Värkiksi. Faech Finlandin Hämeenlinnan pakkaustehtaan ilmapiiri tuntuu muutenkin messevältä: vuorossa kerrotaan sairaita vitsejä, kirjoitellaan lämpöisiä viestejä fläppitauluille ja väsätään hassuja vehkeitä lopputuotoksista.

Meistä on parasta, kun jää puitavaa tuleviin työvuoroihin.

Värkin pikkujouluissakin on ollut oikeasti hauskaa. Niitä järjestää etupäässä kolmen naisen kopla Heidi Järvelä-Onnela, Tiia Heinonen ja Nella Laakso. Nyt on tekeillä uusi innovaatio, kesäolympialaiset Heidin kotona.

Naiset suunnittelevat Heidin olohuoneessa tulevan lauan­tain tapahtumaa. Aviomies käy kääntymässä ulko-ovella, kuulee kälätyksen ja poistuu. Häntä ei tulla kymmenen kertaa kovaäänisemmissä pippaloissa näkemään.

Heidin koti, Onnela, on vanha maatalo, riittävän lähellä ja syrjässä kaikesta. Pihalla voi pomppia trampoliinilla ja katsella kauneinta maalaismaisemaa, vaikka olisi puoliksi tiedoton.

Luvassa on lentopalloa, mölkkyä, keihäänheittoa, nyyttikestiä, tietovisaa, tanssia ja musiikkia vanhan navetan yläkerrassa, ja, no, alkoholia, mutta ennen kaikkea sekasaunomista. Jos naiset saadaan saunaan, he eivät karkaa kaupungille, jolloin miehetkin jäävät tiluksille vaikka aamuksi asti. Tällöin kaikki illan tapahtumat kasaantuvat yhteiseen juorukasaan, josta riittää noloa ja iloa moneksi viikoksi.

Noora selventää miksei saunan jälkeen voi mennä minnekään.

– Silloin ei rajata enää kulmia. Lopputulos näyttäisi pahemmalta kuin alkupisteessä.

Omassa porukassa ei lässähtänyt kampaus haittaa, kun loppuillan lohduttaja tai naurattaja on vanhastaan tuttu kaveri.

Heidin, Tiian ja Nellan ystävyys syntyi viitisen vuotta sitten. Heitä yhdistää nauru ja luja usko yhteisöllisyyteen – kukaan ei kävisi töissään, jos työkaverit olisivat inhottavia.

– Me ollaan spontaaneja ja avoimia kaikelle. Yks kun ehdottaa, niin heti lähdetään mukaan, kertoo Heidi.

Juhlia suunnitellessa kaikilla on omat roolinsa. Nella huolehtii raha-asioista, Heidi suunnittelee kupletin juonen ja Tiia toimii järjestäjänä eli stressaa.

– Aikaisemmissa bileissä musiikki on onnistunut huonoiten, kun työkaveriporukasta uupuu taitava mikseri.

Äänentoiston riittämättömyyttä voi kyllä selittää se, että myöhäisillan mekkala vastaa suihkumoottorin ääntelyä. Lopulta kaikki veisaavat Aikuista naista niin, ettei karaoken taustoja erota.

Heidi toimii poliisina. Estää mujut, tökkää riitelijät takapihalle ja karjaisee tarvittaessa, että tuo loppuu nyt tai soitan poliisit.

– Se on tollanen äiti meille. Sen kanssa on ihanaa, sanoo Noora.

Kun koittaa päivä seuraava, siivoamiseen osallistuvat kaikki kolme. Värkin väen jälkeen se ei kovin kauheaa ole. Kerran oli punaviiniä lattialla.

Kolmikko nauraa koko ajan. Jutut ovat yksimielisen kaksimielisiä. Punastelen sisäisesti. Voin vain kuvitella, millaista on viikon päästä Onnelassa keskiyön hetkellä. Naiset tavallaan tietävät tämän jo.

– Meistä on parasta, kun jää puitavaa tuleviin työvuoroihin. Kun voidaan sanoa ”Oisit tullut kattoon!” niille, jotka kysyvät mites meni juhlissa!

Harmi vaan, että kaikki keskeiset tyypit eivät tällä kertaa pääse olympialaisiin. Ei hänkään, joka kaatuu tuolilla vähintään kerran lattialla ja nauraa itse tapahtumalle eniten.

Ensi vuonna hänkin saapuu. Tätä haastattelua tehtäessä ollaan uuden tradition nollapisteessä, viikkoa ennen yhteistä yhden illan onnelaa.

Teksti ja kuva: Ilkka Palmu